Staying up till three o'clock, waking up at noon, eating greasy Chinese and feeling restless

Otsikko kuvaa aika osuvasti elämääni tällä hetkellä. Arkeni ei tosin oikeasti ole kovin glamoröösiä ja vedän kiinalaisssafkan sijasta rahapulassani riisi-papukomboa. Sosiaalinen elämäni on vähän nuupallaan alkuloman villiintymisen jäljiltä ja kulutan päiväni lähinnä kirjastossa lukemassa, puistokahvilla tai koneella. Ai mitkä museot ja konsertit, hä?

No okei, olin eilen oopperassa. Mulla ei oikeastaan olisi ollut varaa, mutta 30 euron opiskelijalippu helkkarin hyvästä paikasta Palais Garnierin permannolla kuulosti liian herkulliselta diililtä. Ohjelmassa oli sitä paitsi Rameaun Hippolyte et Aricie överiepookkimeiningillä, joten ranskalaisemmaksi tuskin olisi voinut mennä. Ja miespääosassa Topi Lehtipuu, se ääni! <3____<3 Huomenna musiikkiorgasmointi jatkuu fête de la musiquen merkeissä.

Kaipa tuo tutkimuspuolikin sujuu. On pitkästä aikaa kiva jumittaa lukusalissa ja upota jonkun aivan toisen, kauan sitten kuolleen ihmisen maailmaan. Omat murheet unohtuvat aika tehokkaasti. Hiukkasen tosin kyrsii, että agrégationeiden takia kirjastoista ei saa mitään kotilainaan, joten ulkosalla lueskeleminen on pois laskuista. Siksi pidin esimerkiksi tänään vapaapäivän syystä että aurinko paistoi, terveisin nimim. loistava itsekuri.

Lähden onneksi maanantaina Britteihin ystävän luokse kylään vihdoin, jee! Olen odottanut tuota vierailua kesäkuun alusta asti kieli pitkällä. Yhdistelmä metro -> 7 tunnin bussimatka -> toinen metro -> paikallisjuna ei tosin ole ihan houkuttavimmasta päästä, mutta ainakin maisemia tulee nähtyä kiitettävästi. Tosin totuuden nimissä varmaan kuorsaan onnellisesti koko matkan kun en taaskaan osaa mennä ajoissa nukkumaan.

Juhannuksena ajattelin istua himassa pyjama päällä, mässäillä ja pitää Boardwalk Empire -maratonin. Vähän vaihtelua perinteisiin savusauna- ja lonkerokuvioihin.

P. S. Teksti on vähän sekavaa, mutta syytän Spotifyn shufflea, joka syytää korviini vuoron perään Figaron häitä ja System of a Downia.

LOMA

Johan se vihdoin alkoi - loma nimittäin. Eilisessä tentissä ei oikein enää keskittyminen pelannut, joten ehkä pieni tauko tekee ihan hyvää. Kelasin kyllä istua arkistoissa jonkin verran seminaari- ja gradusuunnitelmia varten, mutta saa nähdä, mitä siitä tulee. Sitä paitsi en ihan laskisi kreivitär d'Agoultin kirjeiden lueskelemista työksi, se on sen verran hauskaa hommaa.

Viime viikolla tuli vihdoin tsekattua Musée de l'Orangerien Debussy-näyttely, joka vastasi odotuksia kaikin puolin. Suurin ihastus löytyi silti peruskokoelmien puolelta: en tajua, miten olen tähän mennessä onnistunut ohittamaan Chaïm Soutinen maalaukset. Niissä on jotain samaa groteskia lohdullisuutta kuin Picabiassa, El Grecossa tai Goyassa,  terveisin nimim. tykkään ahdistavista kuvista.

Pianoa alkaa olla kova ikävä - varsinkin Salle Pleyelissä kuullun superhienon konsertin jälkeen (Sunwook Kim, Beethoven, Schubert ja Brahms). Täytynee etsiä joku harjoituskoppero kesäksi, jotta pääsee taas terapiaräpeltämään kunnolla. 

No niin, maa kutsuu hakemaan pyykkejä pesulasta ja pesemään vessaa. Adios!

Têtes de mort

Eräänä päivänä yksin Pariisin katakombeissa. Odotin klaustrofobista ahdistusta, mutta kokemus osoittautuikin yllättävän terapeuttiseksi. Kaltaiselleni hysteerikolle tällainen on hyvin harvinaista: miten limaisessa hautakellarissa tallustaminen voi olla rauhoittavaa?

Ehkä kysymys on selvitettävissä niinkin kliseisesti kuin vetoamalla kuoleman poissaoloon länsimaisessa nykykulttuurissa. Kun elämän vähemmän kliiniset puolet - sairaudet, väkivalta ja vanhuus - on laitostettu, tuntuu ihmiskehon jäännösten kohtaaminen vähintään epätodelliselta. Samalla ajatus kuolemasta kuitenkin konkretisoituu ja pelko tuntemattomasta laimenee.

Joskus on ihan tervettä katsoa tyhjiin silmäkuoppiin.

Joskus tulee paha mieli

Olen viime aikoina ollut hiukan nuukahtanut siitä syystä, että vasemmassa nimettömässäni ollut sormus lähti kahden ja puolen vuoden jälkeen kävelemään. Onneksi kaverit, perhe ja alkukesän aurinko nostavat mielialaa huomattavasti, kun taas viimeiset kouluhommat pitävät pakostikin arjessa kiinni. Tällaisina hetkinä ainakin mulle tekee myös hyvää verbalisoida sellaisia asioita, joista tulee iloinen mieli. Piristäviä juttuja siis, olkaa hyvät!

+ Nurmikolla makaaminen, hyvän kirjan lukeminen ja hidas iltapäiväkahvi
+ Yllätyskortit postilaatikossa
+ Tuoreet ranskalaiset appelsiinit
+ Iltakävelyt leppeässä tuulenvireessä
+ Ystävät, jotka järjestävät ex tempore -illanvieton emotionaalisen kriisin sattuessa
+ Ystävät, joiden kanssa voi kävellä summamutikassa Pariisin katuja jutellen ihan mistä vain vaikka keskellä yötä
+ Nostalginen kesämusiikki (esimerkiksi Judas Priest, Marie Antoinette -leffan soundtrack tai Mendelssohnin jousioktetto)
+ Tietoisuus siitä, että kesäloma alkaa parin viikon päästä
+ Uudet Mad Men -jaksot
+ Pitkät skypepuhelut

Suhteellisen montahan noita loppujen lopuksi löytyi. (:

Réveille-toi!

Kello on puoli kaksi ja olen saanut tänään kirjoitettua kolme sivua esseetä, luettua tenttiin sekä kestettyä neljä tuntia putkihommia asunnossani. Elämä ois varmaan aika paljon tehokkaampaa, jos nousisi joka aamu kello 7.30.

Valitettavasti arkeni on kuitenkin useimmiten tällaista...

The Abominable Charles Christopher

...mistä saankin oivallisen aasinsillan mainostaa kyseistä nettisarjakuvaa. Ihan loistava, oivaltava ja hauska! Suosittelen keskiviikkojen piristykseksi.

Harvinaisen hyvä toukokuu

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet ihan huippuja. Ensinnäkin anoppi kävi huhtikuun  lopulla viikonloppuvierailulla, jonka kuluessa tuli syötyä hyvin, istuttua kahviloissa sekä höpöteltyä kaikesta maan ja taivaan välillä. Toisekseen vietin suomalaisvappua rennoissa kotibileissä, joihin kuului rutkasti skumppaa ja Ultra Bran hoilaamista. Viime viikolla taas kuokin ainejärjestön opintomatkalla, joka huipentui torstai-illan spontaaniin illanviettoon Saint-Sulpicen aukiolla.

Elämä on aika kivaa.

Belleville

En ole koskaan ollut kaupunkihistorian suurfani, mutta nyt kolahti. Tein eräälle kurssille kirjaesseen Gérard Jacquemet'n väikkäristä Belleville au XIXe siècle: du faubourg à la ville (1984) ja innostuin. On hauska lukea paikoista, joihin on useasti tehnyt kävelyretkiä, ja huomata, kuinka järjettömän paljon Pariisi on sadassa vuodessa muuttunut.

Bellevillen betonikorttelit sijoittuvat nykyisellään Koillis-Pariisiin 19. ja 20. kaupunginosien hoodeille. Suurin osa alueesta on viime vuosikymmenten aikana muuttunut urbaaniksi asfalttiviidakoksi, jossa sijaitsee Pariisin tämänhetkinen "chinatown" (13. kaupunginosassa on tosin jostain syystä toinenkin vastaava O.o). Eksoottiset ruokakaupat, hääpukuliikkeet ja lukuisat kapakat hallitsevat pääkadun (rue de Belleville) elämää, ja iltaisin puistonplänteillä voi seurata pikkupoikien taistelulajitreenejä. Pohjoisempaa Bellevilleä hallitsee puolestaan Napoléon III:nnen rakennuttama Buttes-Chaumontin näköalapuisto, jonka juurella asustaa sekalaisempaa seurakuntaa.

Vielä 1800-luvun alkupuolella koko alue oli kuitenkin agraarinen osa keskus-Pariisin esikaupunkialuetta. Belleville tunnettiin tuolloin viininviljelijöistään, joiden putiikkeihin metropolin köyhemmät kansanosat vaelsivat sunnuntaisin huvittelemaan ja nauttimaan edullisia virvokkeita. Ironista kyllä Bellevilleä pidettiin tuolloin myös maaseutuidyllinä, jonne saattoi paeta suurkaupungin saasteista ilmaa.

Vuosisadan puolivälissä väestönkasvu sai aikaan vilkastuvan muuttoliikkeen Bellevillen suuntaan. Pariisin alati nousevat vuokrat saivat aikaan sen, että työväki siirtyi asumaan kohti lähiöitä halvempien elinkustannusten toivossa. Niinpä Belleville popularisoitui entisestään ja alkoi etenkin Pariisin kommuunin (1871) jälkeen niittää mainetta väkivaltaisena köyhälistön kaupunginosana, jossa tuberkuloosi, alkoholismi ja veneeriset taudit olivat arkipäivää. Jacquemet tosin osoittaa, että kyseinen mielikuva on romantillisuudestaan huolimatta peräisin pääasiassa aikakauden lehdistön liioittelusta. Poliittisessa mielessä Bellevillestä muodostui joka tapauksessa hyvin sosialistinen ja maallistunut korttelirykelmä.

Lower East Side, anyone?

Virallisesti Belleville liitettiin Pariisiin vuonna 1860, kun kaupunginosajako muutettiin nykyiseen muotoonsa. Kylämäinen tunnelma kuitenkin säilyi asukkaiden välisissä sosiaalisissa suhteissa: iltaisin istuttiin kotikadulle juttelemaan, ja puolisot löydettiin useimmiten naapurustosta. Silti yhteydet Pariisiin olivat tiiviit, sillä pääkaupungin kuhina veti puoleensa työvoimaa, jota vuosisadan vaihteessa alkoi liikuttaa metro. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa bellevilleläiset olivatkin jo sangen hyvin sulautuneet pariisilaisväestöön,  ja hämäräperäiset syrjäsedut siirtyivät aina vain kauemmas koilliseen.

Belleville nykyisellään

Olisi hurjan kiva, jos joku tekisi Jacquemet'n teokselle jatkoa! Tutkija kaiketi itse kaavaili kirjoittavansa Bellevillen 1900-luvun historian, mutta ennätti kuolla ennen kuin suunnitelma toteutui. Mitenkähän esimerkiksi 1970-luvun betonikuutioiden rakennuttamiseen on tarkalleen ottaen päädytty?

(Kuvat jälleen kerran courtesy of Google tuota värillistä lukuun ottamatta.)

P. S. Bellevillen puistossa kantsii käydä, sieltä avautuu upea näköala kohti Pariisin keskustaa.
P.P.S. Illalla jännätään pressanvaaleja jo toista kertaa tänä keväänä. Go Hollande! :)