Juhlavuosi- ja vaalitunnelmia

Lainasin maaliskuussa hetken mielijohteesta Alan Walkerin kuuluisan Liszt-elämäkerran (1983-1997) kaksi ensimmäistä osaa. Niteiden massiivisuus hieman hirvitti, mutta teos imaisikin mukaansa alta aikayksikön. Sitä ei siis syyttä ole ylistetty perinpohjaisimpana ja parhaana tieteellisenä katsauksena säveltäjän vaiheikkaaseen elämään.

Pianomusiikin grand old man (täältä).

Aivan ensimmäiseksi on pakko nostaa hattua Walkerin kurinalaiselle sekä laajalle lähdetyöskentelylle. Kirjoittaja on ilmeisesti käynyt läpi osapuilleen kaiken merkittävän alkuperäisaineiston Iberian niemimaan ja Istanbulin välillä - lukuisista arkistomatkoista puhumattakaan. Jokikinen Lisztiin liittyvä yksityiskohta, legenda ja huhupuhe on selvitelty pieteetillä. Kirjoittaja antaa aikalaiskuvauksille aivan konkreettisestikin paljon tilaa lainaten laajalti sanomalehtitekstejä, kirjeitä sekä juridisia dokumentteja. Tästä huolimatta Walkerin kerronta on yhtenäistä sekä eheää, ja nykypäivän lukijalle siinä on jopa nostalgista tyylillistä patinaa. Alaviitteetkin ovat kaikkea muuta kuin tylsää luettavaa: ne tukevaat eloisasti leipätekstiä ja antavat oivalliset puitteet jatkotutkimukselle.

Walker nivoo Lisztin musiikinkin osaksi teoksensa kronologista narratiivia, mikä osoittautuu haastavuudestaan huolimatta onnistuneeksi ratkaisuksi. Teoreettista analyysiä löytyy, mutta sekin tähtää ennemmin tyylillisen kokonaiskuvan luomiseen kuin epäolennaisissa yksityiskohdissa nysväämiseen. Siksi kaltaiseni asiaan perehtymättömänkin lukijan mielenkiinto pysyy jatkuvasti yllä. Myös Lisztin taiteellinen monipuolisuus korostuu, kun Walker tekee tarkasti selkoa pianisti-säveltäjän esseistä, konserttiohjelmistoista sekä kirjallisen ja uskonnollisen mielenkiinnon kohteista.

Alan Walkerin suurteos on kattavammastakin historiallisesta näkökulmasta käsin oivallinen johdatus 1800-luvun kulttuurielämään. Kirjoittaja koluaa Lisztin matkassa Euroopan metropoleja, merkkihenkilöitä sekä poliittisia kuohahduksia. Esimerkiksi vuoden 1848 yhteiskunnalliset myrskyt on ujutettu biografiseen tekstiin sangen tiiviisti ja elegantisti. Aivan erityisen kiehtovaksi muodostuu myös 1830-luvun pariisilaisen taide-elämän kuvaus: Chopinin, George Sandin, Lamartinen sekä Eugène Suen kaltaiset hahmot vilahtelevat teoksen sivuilla päätähuimaavalla tiheydellä. Taiteilijaverkoston tiiviydestä kertoo jotain se kuriositeetti, että Victor Hugon Kurjat-romaanin (1862) Cosette lienee saanut nimensä Lisztin Cosima-tyttäreltä.

Summa summarum: suosittelen suuresti kenelle tahansa 1800-luvun kulttuurihistoriasta kiinnostuneelle. Juuri tällaista elämäkertateksti on parhaimmillaan: sujuvaa, mielenkiintoisesti rakennettua ja silti järjestelmällistä.

Liszt Weimarissa (kuva täältä).

P. S. Lähden pian äänestämään. Yleensä vaalivalvojaisia on ollut mukava seurailla illalla televisiosta, mutta tällä kertaa mahdollinen tulos herättää hieman huolta ja ahdistusta. Näin kaiken kukkuraksi viime yönä traumaattista painajaista, jossa isäni oli päättänyt liittyä persuihin. Toivon todella, ettei kyseessä ole minkään sortin enneuni!