Paha enneuni siis toteutui. Perussuomalaiset ottivat murskavoiton, kokoomuksesta tuli suurin puolue ja vihreä liike kärsi tappion. Vasemmisto sentään piti pintansa. Myös keskustan oppositioasemasta olen, myönnettäköön, hyvin vahingoniloinen.
Vaalien positiivisin vaikutus lienee se, että ne ovat ravistelleet kaltaisiani keskivertoäänestäjiä, jotka eivät omista jäsenkirjoja saati seuraa tarkkaan poliittista päätöksentekoa. Siinä mielessä persuretoriikassa hoettu ontto "muutos"-mantra on hyvinkin tervetullut: se on saanut kaltaiseni norsunluutornissa nuokkuvan humanistin harkitsemaan hyvin vakavasti jonkin puolueen riveihin liittymistä. Ei auta kuin katsoa peiliin ja terästäytyä kansalaisena, mikäli tahtoo edistää omia yhteiskunnallisia arvojaan.
Myös sosiaalinen media on saanut kiintoisat mittasuhteet viime päivien vaalipolemiikissa. Facebook-statusten sävy tuntuu ainakin omien tuttujeni kesken jakautuneen kahtia: yhtäältä niihin, jotka avoimesti kauhistelevat tuloksia ja toisaalta niihin, jotka toppuuttelevat edellisiä hieman huvittuneeseen sävyyn. Myönnän itsekin liittyneeni napin painalluksella sellaisiin ryhmiin kuin "EI perussuomalaiselle Suomelle" sekä "Vaalipettymys", vaikka ne tuskin riittävät relevantiksi poliittiseksi protestiksi. Toisaalta olen rauhoittelijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että demokratiaa on toden teolla toteutettu ja että nykytilanne on vain nieltävä. Silti en ymmärrä, miksi oikeistopopulismin huimasta noususta ei saisi olla näkyvästi huolissaan.
Kyllä, tiedostan, etä 19 prosenttia on vain alle viidesosa kaikista äänestäjistä. Kyllä, tiedostan, että perussuomalaiset ovat vasta kolmanneksi suurin puolue. Kyllä, tiedostan, että kaikista radikaaleimmat ehdokkaat jäivät luultavasti eduskunnan ulkopuolelle. Tosiasia on silti, että perussuomalaisten kannatus on ampaissut todella korkealle todella lyhyellä aikavälillä. Minusta se on pelottavaa - etenkin, kun vastaavanlainen liikehdintä tuntuu olevan yleiseurooppalainen ilmiö.
Tähdennettäköön vielä, että perussuomalaisten kannattajilla - joita löytyy myös omasta kaveripiiristäni - on toki oikeus mielipiteisiinsä. Niistä on voitava väitellä asiallisesti ja ilman ad hominem -argumentteja puolin sekä toisin. Itselleen on silti oltava rehellinen. Voin todeta suoraan, etten suvaitse perussuomalaista arvopohjaa, joka minusta nojaa aukkoisiin sekä yliampuviin argumentteihin, vaikka koettaisinkin ymmärtää sen juuria ja keskustella niistä. Olkoon tällainen tekopyhää elitismiä tai ei, olisin ihan oikeasti kiinnostunut tietämään ne syyt, joiden perusteella esimerkiksi yli 10 000 suomalaista äänesti Kike Elomaata.
Jotta teksti ei loppuisi toivottoman synkkiin tunnelmiin, laitan pari osuvaa loppukevennystä:
"Ensimmäinen täysin maahanmuuttajataustainen ehdokas eduskuntaan" (Lehti 18.4.2011)
"Punavuori uhkaa irtautua Suomesta" (Lehti 18.4.2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti