Kun kyseessä on ranskalainen yliopisto, lienee luontevinta aloittaa byrokratiasta. Täällä oppilaitokseen on kirjoittauduttava kahteen kertaan: hallinnollisesti ja pedagogisesti. Käytännössä opiskelijan on siis napattava ensin opiskelijakortti sekä eräänlainen paperipumaska yhdestä toimistosta ja suunnattava kohti toisia ilmoittamaan kurssivalinnoista. Opintosuunnitelma on toki toimitettava erikseen jokaiselle laitokselle, jonka järjestämille luennoille aikoo osallistua. Jokaiselle kurssille on myös täytettävä erikseen lappunen, jossa kysytään kaikkea nimestä siviilisäätyyn, urasuunnitelmiin ja graduaiheeseen. Kaiken kruunaa se, että Sorbonnen "pääkkäri" on tolkuttoman sekava rakennus, jonka tarkoitus tuntuu olevan lähinnä ihmisten eksyttäminen. Esimerkiksi filosofian laitoksen löytäminen vaati ainakin multa jännittävää puolen tunnin suunnistusleikkiä. Lisäksi yliopiston vessat ovat ällöttävimpiä ja epähygieenisimpiä paikkoja, joihin olen koskaan joutunut astumaan - säästän teidät yksityiskohdilta. (Note to self: muista kiittää korkeampia voimia suomalaisista saniteettitiloista palatessasi!)
Itse luennot sen sijaan ovat olleet antoisia. En tosin vaihtarina kauheasti arvosta ranskalaisten luennoitsijoiden konekiväärimäistä puhetapaa, mutta ainakin kuullunymmärtämisen pitäisi kohentua ihan kiitettävästi. Erityinen suosikkini on sympaattinen setä, joka pauhaa Ranskan poliittisesta historiasta joka torstaiaamu yhtä innokkaasti. En ymmärrä, miten joku ihminen voi ilmestyä kello kahdeksan reikä reikä papattamaan virkeästi ja terävästi jostakin Vichyn hallituksen kaltaisesta moitteeton puku päällä! Torstaipäivän toinen piristys on metodologiaseminaari, joka pidetään läheisessä leffateatterissa syystä X. Ongelmallista tosin on, että niihin ihaniin pehmustettuihin penkkeihin meinaa nukahtaa joka ikinen kerta.
Myös vähemmän inspiroivia opetusmetodeja on sattunut vastaan. Valitsin innosta puhkuen lähdekritiikkiä ja epistemologiaa käsittelevän kurssin, joka osoittautui asiasisällöltään laimeaksi. Luennoitsijakan ei pahemmin innosta: tiedän olevani itsekin tosikko, mutta kyseinen nainen vie takakireyden ihan uusiin ulottuvuuksiin. "LUKEKAALUKEKAALUKEKAALUKEKAA!!!1" oli hänen toissaviikkoisen opetuksensa mieleenpainuvin anti. Ranskalaista aatelistoa kartoittavan kurssin vetäjä taas on toisella tapaa pelottava: feminiinihtävän ulkokuoren alta pilkistää piinkova professori, joka puhisee halveksuntaansa siitä, että valtio rajoittaa opettajien arvovaltaa.
Stressitasokin alkaa pikku hiljaa nousta, sillä ennen joulua tiedossa on kahden 10-15-sivuisen kirjaesseen deadlinet. En oikein tiedä, kykenenkö jauhamaan vieraalla kielellä niin paljon juttua siihen mennessä. Esitelmiä on onneksi tiedossa vasta vuodenvaihteen jälkeen.
Loppuun pari kuvaa siitä, mikä täällä opiskelussa on ehdottomasti kivointa - koulukirjojen lukemisesta Luxembourgin puistossa nimittäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti