En ole päätöksestäni erityisen ylpeä. Tällaisissa tilanteissa pohjalainen perimäni puskee esiin ja sättii luovuttajaksi. Kyseessä oli sitä paitsi oikeasti mukava ja mielenkiintoinen musiikkitieteen opintojakso, jota opetti äärimmäisen sympaattinen henkilö. No, pitänee pikku hiljaa ymmärtää, että kaikkea ei voi saada.
Onneksi elämä rullailee monessa suhteessa myönteiseen suuntaan. Auringonpaiste ei ikinä ole vaikuttanut mielialaani niin voimakkaasti kuin viime viikkojen aikana. Ehkä kevät tulee sittenkin! Lisäksi iloitsen suuresti yliopiston pienryhmäkursseista, joiden avulla tohvelieläimen tasoinen sosiaalinen älykkyyteni toivottavasti kehittyy.
Lyhyt sivuaineeni kirjallisuustiede on myös kolahtanut uudella tavalla. Tunsin pitkään, etten oikein saa siitä otetta. Sitten löysin tieni fiktion ja historiankirjoituksen suhdetta käsittelevälle tekstianalyysikurssille. Olen nyt melko varma, että haluan tehdä graduni tuosta aihepiiristä. Esimerkiksi mainostamani W. G. Sebaldin tuotantoon syventyminen opintojen puitteissa voisi olla aika mahtavaa.
 |
| Sebaldin Saturnuksen renkaat -romaani hyödyntää kekseliäästi valokuvia. Tässä muistaakseni Thomas Brownen pääkallo (täältä). |
Viime viikonloppua piristi puolestaan muutama jännittävä tapahtuma. Ensinnäkin verkkolehti Mustekala järjesti perjantaina Kuvataideakatemiassa vuoden ensimmäisen numeron teemaan liittyvän Tulevaisuuden taide -keskustelutilaisuuden. Kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä näkökulmia nousi esille niin taideyliopistohankkeen kuin eri taiteenlajien asemienkin suhteen. Tuolta linkin takaa löytyy uunituore lehti, josta voi lukea tilaisuudessa esitettyjä alustuksia, kommentteja niihin sekä yleisluontoisempia esseitä kulttuurielämän tulevaisuudesta.
Toiseksi olin sunnuntaina kääntämässä pitkästä aikaa sivua konsertissa. Se on yllättävän hauskaa ja sangen stressaavaa puuhaa: tällä kertaa selvisin onneksi kommelluksitta. Ohjelmassa oli 1950-luvun sonaatteja viululle ja pianolle Karlheinz Stockhausenilta, Joonas Kokkoselta sekä William Waltonilta. En ole itse mikään uudemman musiikin suurkuluttaja, mutta nuo kappaleet upposivat kyllä oikein hyvin - jopa Stockhausen! Ihan erityisesti sykähdytti silti Waltonin teoksen lyyrinen ensimmäinen osa. Täytyy tutustua kyseiseen säveltäjään tarkemminkin. Focus 50 -konserttia on muuten mahdollisuus kuulla vielä sunnuntaina 10.4. Espoon Sellosalissa, sinne siis kaikki!
Nyt lopetan jorinani Alivaltiosihteerin hengessä täältä tähän ja lähden metsästämään esseemateriaalia. Sitä ennen haluaisin kuitenkin pysäyttää sydämenne tällä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti