PARIS

Nyt se on virallista: lähden syksyllä opiskelemaan kaupunkiin, jota rakastan! ^_^

Le Marais on viehko kaupunginosa...

...ja Place des Vosges aivan uskomaton.

Pariisi on minulle aivan erityinen paikka - niin kliseinen maine kuin sillä onkin. Olen käynyt siellä viisi kertaa ja tykästynyt jokaisella matkalla syvemmin. Vanhat rakennukset, museot, leipomot ja metrotunnelien tuoksu herättävät tunteen turvallisuudesta. Turisteja toki riittää, mutta en koskaan ole osannut ajatella Pariisia samankaltaisena ulkoilmamuseona kuin esimerkiksi Roomaa. Kaupungin arkielämä tulee vastaan, jahka malttaa astua syrjään bulevardeilta tai latinalaiskortteleista.

Myönnän, että mielikuvani ko. kaupungista on reippaasti romantisoitu. Realiteetit iskevät varmasti päin kasvoja viimeistään asuntoa metsästäessä. Käytännön asioissa pärjääminen hirvittää muutoinkin jo etukäteen. Juuri nyt olen kuitenkin liian innoissani murehtiakseni turhia! Pääsen vuodeksi ravaamaan ilmaiseksi taidenäyttelyissä, viittaamaan tutkintorakenteille kintaalla Erasmus-vapauden nimissä sekä kaikella todennäköisyydellä soittamaan hieman pianoakin.

Kaiken kruunaa se, että lähden puolen tunnin päästä lentokentälle ja viikon lomalle kohti Nizzaa! (:

Kynä hukassa

Olen juonut kaksi päivää tervaa erään lyhyen tekstin parissa. Vaikka miten päin rakentelen, väännän ja käännän, virkkeistä tulee suttuisia ja epämääräisiä. Raakaversio on nyt valmis, mutta edelleen auttamattoman kaukana siitä, mitä tahtoisin.

Jossain määrin tällainen asenne leimaa suhdettani kaikkeen kirjoittamiseen: se on aina yhtä vaikeaa, väsyttävää ja ärsyttävää. Kaikki sanavalinnat on mietittävä moneen kertaan ja mahdolliset synonyymit etsittävä pieteetillä. Etukäteen on oltava tarkka suunnitelma, esimerkiksi miellekartta, jotta sen voisi lopulta kääntää päälaelleen. Oikoluvun hetkellä iskee itsesääli, kun koko rakennelma näyttää sittenkin onnettoman typerältä. Ei auta kuin klikata sähköpostin Send-painiketta silmät kiinni ja toivoa parasta.

Tietenkään tunne ei aina ole näin ikävä. Joskus teksti tuntuu jäsentyvän kuin itsestään, ja jotkin kouluesseet osoittautuvat siedettäväksi jopa toisella lukukerralla. Kun kirjoittaminen kuitenkin vie opiskelijan ajasta leijonanosan, voisi sen vaatimaa kärsivällisyyttä kaiketi kehittää.

Tahtoisin lisäksi päästä eroon helmasynnistäni metakielestä. Kammoan korkealentoisesti kirjoitettuja, pseudotieteellisiä tai -taiteellisia tekstejä - ja silti sorrun omissa esseenraakileissani juuri näihin virheisiin. Pröystäilynhalu vie petollisella tavalla mennessään, eikä mehukkaita adjektiiveja ole koskaan hauskaa karsia pois. Erityisen helposti näin käy tilanteissa, joissa teoreettinen viitekehys on välttämättömyys: kandidaatintutkielmani on elävä esimerkki tästä.

Jospa joskus oppisi ilmaisemaan vaikeita asioita elegantisti ja pelkistetysti! Ehkä sinnikkyys vie sillä tiellä edes vähän eteenpäin.

Tämä mies kirjoitti äärimmäisen syvistä asioista äärimmäisen upeasti. Kuva täältä.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Viime viikkojen aikana elämäni on tuntunut pyörivän pitkälti ruoan ympärillä. Juhlapyhien seurauksena olen nauttinut useamman ravintola-aterian, hyötynyt läheisten kokkaustaidoista sekä korkannut grillikauden. Maukkaita juomatarjoiluja ei myöskään sovi unohtaa. Tässäpä muutama maistiainen mukavista pääsiäis- ja vapputunnelmista!

Kiirastorstaina koeajoimme lähisuvun kanssa Yrjönkadun libanonilaisen Farouge-ravintolan. Lähi-idän kala- ja kasvispainotteisen keittiön ystävänä olin ehtinyt jon ennalta kuolata kyseisen paikan ruokalistan perään. Libanonilainen ruoka kiinnosti lisäksi eksotiikkansa puolesta: moni meistä ei ollut aiemmin tutustunut siihen.

Bulgursalaattia minttuineen päivineen, om nom. Kuva täältä.

Odotukset eivät pettäneet. Etenkin alkuruoat - muunmuassa täytetyt herkkusienet, munakoisotahna sekä bulgursalaatti - säväyttivät sekä täyttivät vatsasta leijonanosan. Paremman puoliskon kanssa puhuimmekin, että seuraavalla käyntikerralla keskitymme kenties pelkästään niihin. Pääruoissakaan ei toki ollut mitään vikaa, mutta mezeille ne eivät meistä vetäneet vertoja. Mausteet sekä suuret, valinnaiset kasvislisäkkeet osoittautuivat silti oivallisiksi, joskin pienisyömäisille tiedotettakoon, että annoskoko saattaa aiheuttaa tukaluuden tunnetta. Ateriaa voi kuitenkin sulatella kera libanonilaisen kahvin sekä suklaakonvehdin, mikä omalta osaltani kruunasi koko ravintolaelämyksen. Kardemummalla maustettu, makeahko ja vahva ahwe valloitti ainakin tämän kofeiiniaddiktin sydämen!

Maailman maukkain öttiäinen. Kuva täältä.

Myös Herttoniemenrantaan hiljattain avattuun kreikkalaisravintola Thalassaan tuli pyhien jälkeen tutustuttua perhepiirissä - tosin erilaisella kokoonpanolla. Vaikka kyseessä on edellistä rennompi sekä muullakin tavoin erityyppinen paikka, vakuuttivat myös Thalassan annoksissa erityisesti alku- ja jälkiruokaosiot. Äyriäislajitelman valkosipulidippi, halloumi- ja fetajuustot sekä mehukkaat oliivit olivat oivallisia, ja pulleita jättikatkarapuja tuli suorastaan ahmittua sekä alku- että pääruoan puitteissa. Lihansyöjät olivat ilmeisen tyytyväisiä souvlakeihinsa, jotka tarjoiltiin lankkuperunoiden sekä kolossaalisen kreikkalaisen salaatin kanssa. Pieniruokaisille siis jälleen varoituksen sana! Erityismaininnan ansainnee poikkeuksellisen ystävällinen palvelu: pääruoan pieni myöhästyminen hyvitettiin ilmaisella jälkiruoalla, jollaiseksi valikoitui suussasulava baklava-leivos.

Kaikista maistuvimmat katkaravut sain silti appivanhempien grillistä pääsiäismaanantaina. Avokadon, mangon ynnä muiden kasvisten kanssa ne ovat joka kerta suorastaan lyömättömiä. Kun kyytipojaksi ottaa hieman valkoviiniä, on kevätillan kohokohta taattu. Kevyeksi loppusilaukseksi taas sopii esimerkiksi puoli purkillista Ben & Jerry's -kinuskijätskiä.

Jäätelötaivas!

Mieleenpainuvin pääsiäisateria syntyi lopulta kihlattuni parituntisen uurastuksen tuloksena. Italialaishenkinen menu käsitti pastaa, lihapullia ja tomaattikastiketta sekä yrtti-majoneesikuorrutettua lohta sitruunarisotolla ryyditettynä. Runsaasti basilikaa ja parmesaania sisältänyt tomaattisoosi toimi Barillan täysjyväpastan kanssa taivaallisesti: kyseistä maukasta ja kohtuuhintaista spaghettilaatua kannattaa muuten kokeilla arkiruoissakin. Lihapullista en voi ikävä kyllä sanoa muuta kuin että ne tuoksuivat mainioilta ja saivat ylistystä syöjiltä. Sen sijaan pehmeää lohta ja pikanttia sitruunarisottoa söisin vaikka joka päivä. Resepteistä muuten todettakoon, että pasta on puolisoni oma potpuri, kun taas lohi-risottokombinaatio on peräisin jostakin keittokirjasta, jonka nimeä en valitettavasti tähän hätään muista.


Jotta luettelo ei loppuisi liian lyhyeen, on mainittava vielä seuraavat herkut: isoisän lämminsavulohi sekä kevätparsa, isän valkosipuliperunat, ystäväperheen sienisalaatit ja kaalipiirakat sekä anopin omatekoiset vappumunkit. Kaikki tuo on huuhdeltiin luonnollisesti alas usealla litralla kuohuviiniä. Ja kun pieni laskuhumala vappuaattona iski, tarjosi olutravintola Kaisla vielä makoisat vohveliperunat valkosipulimajoneesilla.


P. S. Tämä vuodatus on omistettu Gustav Hägglundille.