Tänään on ollut ehdottomasti vuoden tähän mennessä surkein päivä. Kello on vasta puoli neljä ja olen aivan näännyksissä kaikesta säätämisestä. Oli siis pakko tulla valittamaan tänne kaikista arjen ihanista pienistä ongelmista.
Ensinnäkin heräsin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen ja katsoin peiliin, josta katsoi vastaan kaksi viiruiksi turvonnutta silmää. Selitykseksi todettakoon, että mulla on atooppinen iho, joka kuivuu pakkasilla pahasti etenkin silmien ja suun ympäriltä, ja eilen laitoin siihen normaalia paksumpaa rasvaa. No, ilmeisesti olen jollain lailla allerginen ko. tökötille tai kasvoni eivät muuten vain tykänneet siitä, sillä muistutin aamulla lähinnä sikotautista murmelia. Yliopistolle oli kuitenkin lähdettävä, ja enköhän hiukan matkaa käveltyäni tajunnut jättäneeni opiskelijakorttini toisen takin taskuun (koska ranskalaiset rakastavat kaikenlaisia virallisia asiakirjoja, Sorbonneen ei pääse sisälle sellaista vilauttamatta). Yhtä U-käännöstä myöhemmin läpyskä oli turvallisesti messissä, mutta kiireessä hosuessani onnistuin huitaisemaan kukkamullat ruukusta lattialle. Ne jäivät odottelemaan kiltisti kotiinpaluutani, koska olin jo valmiiksi myöhässä.
Aamukurssilla kunkin opiskelijan oli valittava tietyistä vaihtoehdoista kirja, josta pitää esitelmä kevätlukukaudella. Nappasin reippaana tyttönä 1800-luvun poliittisia naisia käsittelevän tutkimuksen, koska se kuulosti kiinnostavalta, ja rynnin heti luennon jälkeen kirjakauppaan. Henkilökunnan konsultoimisen jälkeen kävi ilmi, että kaikki kyseisen teoksen painokset on loppuunmyyty, eikä tietoa seuraavien ilmestymisestä ole. Kotona selasin varmuuden vuoksi läpi eri maiden Amazonit, joista tarvitsemaani kirjaa löytyi tasan 2 kappaletta à 100 euroa (käytettyinä tietenkin). Yliopiston kirjastoissa tilanne osoittautui samaksi: saatavilla kaksi nidettä, joista toinen sijaitsee erikoiskonttorissa, jonne pääsee vain oman tutkimusohjaajan luvalla. Tarkennettakoon, että olen tekemässä tätä esitelmää yhteistyössä toisen vaihtarin kanssa, joten a. tarvitsisimme mielellään molemmat oman kappaleen kirjasta ja b. meistä kummallakaan ei ole mitään helvetin tutkimusohjaajaa, koska emme tee tutkintoa Sorbonnessa.
Tässä mieltäylentävässä pattitilanteessa lähdin päivän estetiikkasessiolle. Filosofian kurssit ovat yleensä Centre Serpenten tutkijatalossa lähellä yliopiston päärakennusta, ja lähtiessäni varmistin, että paikallisen WebOodin antamien kurssitietojen lopussa luki "Centre Serpente", vaikka luentosali ei ollut mulle entuudestaan tuttu. Serpenten aulassa tutkin kerrosten pohjapiirustuksia, en kuollaksenikaan löytänyt etsimääni ja kysyi vahtimestarilta, joka neuvoi minut jonnekin ihan kummalliseen toimistohuoneeseen. Törmäsin onneksi samalla toiseen vaihtariin, jolla oli täsmälleen sama ongelma. Palloilimme aikamme tuloksetta ja palasimme lopulta kumpikin tahoillemme, kun kukaan ei osannut auttaa. Himassa avasin laitoksen lukujärjestyksen uudelleen, ja - ylläriälläri - luentosalin nimessä ollut "IF" selitettiin tiedoston alalaidassa pikkupräntillä Immeuble Franceksi, joka sijaitsee jossakin hevonvitussa toisella puolella kaupunkia.
Tässä vaiheessa ilmeeni oli seuraavanlainen:
Jokseenkin raivoisana lähdin kirjastoon metsästämään sitä ainokaista kappaletta 1800-luvun poliitikkonaiskirjaa. Kaikki meni hyvin, kunnes havaitsin, että sali, johon joku riemuidiootti oli sijoittanut himoitun esitelmäaineistoni, oli tänään suljettu lämmitysongelmien takia eikä kukaan osannut sanoa, milloin se avattaisiin uudestaan. Hyvin hilpeää, kun ottaa huomioon, että projektin deadline on kahden viikon päästä ja analysoitavassa tutkimuksessa on 600 sivua painavaa asiaa. Sattuneesta syystä en jaksanut enää jäädä säätämään paikan päälle, vaan palasin kotiin ja koetin varata nidettä netistä, mikä oli luonnollisesti kuolleena syntynyt ajatus, kun ollaan tietojenkäsittelyn kehitysmaassa.
Päädyin lopulta vain lähettämään noin miljoona sähköpostia (esitelmäparilleni, estetiikan luennoitsijalle, naapurin kissan kummin kaiman äpärälle jne.) päivän säheltämisen tiimoilta. Nyt pienen tennispallon kokoisia silmäpussejani aristaa, pysyn hereillä ainoastaan vitutuksen voimalla ja vastikään hankkimani Spotify syytää debiilejä ranskankielisiä mainoksia. Rakastan Pariisissa asumista, mutta joskus tämä maa hitsaa todella pahasti.
(En viitsi kuitenkaan lopettaa näin synkeisiin tunnelmiin: pohjalta on tunnetusti suunta vain ylöspäin. Kohta haen rakkaasta Quick Burgeristani tuplaespresson ja illalla menen kaverin kanssa katsomaan jazzkeikkaa. Syksyn kurssitkin menivät arvosanojen perusteella yllättävän hyvin. Elämä on yleisesti ottaen aika jees.)
.JPG)