Tässä kaupungissa on ehkä maailman siisteintä asua!
 |
| Adrien Moreaun kuvitusta (1897) |
tiistai 29. marraskuuta 2011
OMG
Luen parhaillaan Balzacin romaania La peau de chagrin, johon liittyen päätin tehdä pari pientä googletusta. Teoksen päähenkilö - kreivi Raphaël de Valentin - asuu nimittäin tekstin alkupuolella ihan Sorbonnen hoodeilla pienessä ullakkohuoneessa. Internetin ihmemaasta selvisi, että kyseinen rakennus (hôtel de Saint-Quentin) on aikanaan ollut juurikin niillä tienoilla, joissa tätä kirjoitan. Rue des Cordiers, jolla de Valentin romaanissa majailee, yhdisti nimittäin kotikadunpätkäni rue Victor Cousinin (silloinen rue de Cluny) suurempaan rue Saint-Jacquesiin.
Tässä kaupungissa on ehkä maailman siisteintä asua!
Tässä kaupungissa on ehkä maailman siisteintä asua!
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Cinéma
Deadlinea pukkaa. Siksi olen viettänyt marraskuun iltojani lähinnä kaakaon, suklaan ja leffojen parissa. Jostain syystä ruudun ääreen jääminen on helpompaa vapaa-ajalla kuin esimerkiksi raittiiseen ilmaan lähteminen. Ehkä pimenevillä illoilla on jotain tekemistä asian kanssa? Elokuvien avulla on joka tapauksessa helppoa nollata aivoja opiskelun jälkeen.
Viime viikkojen aikana olen nautiskellut kaikessa hiljaisuudessa sellaisista leffoista, jotka olen jo pitempään halunnut nähdä, mutta en ole saanut aikaiseksi katsottua: Precious, Gangs of New York, The Kids Are All Right... Kaikista vaikuttavimman yllätyksen on kuitenkin tähän mennessä tarjoillut Black Swan. Myönnettäköön, että ennakko-odotuksetkin olivat korkealla kaikkien kuulemieni kehujen jälkeen, mutta olin silti kananlihalla koko elokuvan ajan. En edes osaa selittää, mikä siinä tunkeutui niin syvälle (paitsi että Natalie Portman on Ninan roolissa uskomaton <3___<3). Harmittaa vain, etten aikanaan käynyt katsomassa ko. pätkää valkokankaalta - tosin silloin tunnekuohu olisi saattanut olla liikaakin.
Eräs yksin asumisen mukavista puolista on se, että saa valita ihan itse, mitä elokuvia katselee, millaista naposteltavaa syö ja mihin aikaan DVD:n laittaa pyörimään. On toki hurjan mukavaa asettua ruudun ääreen kaksistaankin, mutta valitettavasti puoliskoni ja minä olemme kerta kaikkiaan toivoton yhdistelmä videovuokraamossa. Emme yksinkertaisesti saa aikaan kompromissia, vaikka pidämme suunnilleen samanlaisista leffoista. Siksi sijoitamme usein vain puoleen kiloon irtokarkkia ja katsomme kotona South Parkia netistä, mikä ei sinänsä ole huono vaihtoehto. Tällä hetkellä voin kuitenkin katsoa rajatta rakkaita pukudraamojani juuri silloin kuin huvittaa ja eläytyä niihin täysillä!
Onneksi olen saanut käytyä oikeissa elokuvissakin täällä ollessani. Kokemuksen missaaminen tähän mennessä olisi ollut aika noloa: lähikorttelini ovat täynnä leffateattereita, joiden hinnat ovat naurettavan alhaiset Finnkinon monopoliin tottuneelle suomalaiselle. Tarjontakin on kattava. Esimerkiksi kuuluisa Le Champo tarjoili syyskuussa Coenin veljesten klassikkoja, joista kävimme katsomassa siippani suosikin nimeltä Barton Fink. Samoihin aikoihin tsekkasin erään kaverini kanssa Woody Allenin Midnight in Paris -leffan, joka sai täällä katsottuna olon ihan epätodelliseksi. Tunnistin myös itseni aika tehokkaasti elokuvan mattiklingemäisestä pätijähahmosta. :D Seuraavaksi haluaisin ehdottomasti nähdä Ethan Hawken La Femme du Vèmen, joka pyörii parhaillaan lähistön pikkuteattereissa.
Nostalgian vuoksi riemuni oli rajaton, kun löysin Disneyn Notre-Damen kellonsoittajan jonkun ystävällisen sielun lataamana YouTubesta. Kyseessä on ehdottomasti yksi lapsuuteni defining moment, vaikkei leffa taiteellisesti ylläkään Kaunottaren ja hirviön tai Robin Hoodin tasolle. Kävin nimittäin ekaa kertaa Pariisissa silloin, kun tuo elokuva oli juuri ilmestynyt ja olin ihan mehuissani päästessäni turistivierailulle katedraalin aarrekammioon. ^_^ Yllätyin näin kymmenen vuoden katselutauon jälkeen siitä, miten onnistuneesti Frollon hahmo on lopulta muokattu Hugon romaanista.
Äsken muuten tajusin, etten ole katsonut yhtä ainoata ranskalaista leffaa tänä syksynä.Epic fail, sanoisin. Lisäksi olen totaalisen koukussa The Real Housewives of New Jerseyyn, jonka seuraava tuotantokausi ilmestyy (luojan kiitos) vasta keväällä. Onneksi Balzacin melodramaattiset seurapiirikertomukset ovat melkein yhtä hyvää viihdettä - suosittelen, jos on tylsistynyt ja romantiikannälkäinen olo.
P.S. Kuvat jälleen kerran sponsored by Google ja Weheartit.
Viime viikkojen aikana olen nautiskellut kaikessa hiljaisuudessa sellaisista leffoista, jotka olen jo pitempään halunnut nähdä, mutta en ole saanut aikaiseksi katsottua: Precious, Gangs of New York, The Kids Are All Right... Kaikista vaikuttavimman yllätyksen on kuitenkin tähän mennessä tarjoillut Black Swan. Myönnettäköön, että ennakko-odotuksetkin olivat korkealla kaikkien kuulemieni kehujen jälkeen, mutta olin silti kananlihalla koko elokuvan ajan. En edes osaa selittää, mikä siinä tunkeutui niin syvälle (paitsi että Natalie Portman on Ninan roolissa uskomaton <3___<3). Harmittaa vain, etten aikanaan käynyt katsomassa ko. pätkää valkokankaalta - tosin silloin tunnekuohu olisi saattanut olla liikaakin.
Eräs yksin asumisen mukavista puolista on se, että saa valita ihan itse, mitä elokuvia katselee, millaista naposteltavaa syö ja mihin aikaan DVD:n laittaa pyörimään. On toki hurjan mukavaa asettua ruudun ääreen kaksistaankin, mutta valitettavasti puoliskoni ja minä olemme kerta kaikkiaan toivoton yhdistelmä videovuokraamossa. Emme yksinkertaisesti saa aikaan kompromissia, vaikka pidämme suunnilleen samanlaisista leffoista. Siksi sijoitamme usein vain puoleen kiloon irtokarkkia ja katsomme kotona South Parkia netistä, mikä ei sinänsä ole huono vaihtoehto. Tällä hetkellä voin kuitenkin katsoa rajatta rakkaita pukudraamojani juuri silloin kuin huvittaa ja eläytyä niihin täysillä!
Onneksi olen saanut käytyä oikeissa elokuvissakin täällä ollessani. Kokemuksen missaaminen tähän mennessä olisi ollut aika noloa: lähikorttelini ovat täynnä leffateattereita, joiden hinnat ovat naurettavan alhaiset Finnkinon monopoliin tottuneelle suomalaiselle. Tarjontakin on kattava. Esimerkiksi kuuluisa Le Champo tarjoili syyskuussa Coenin veljesten klassikkoja, joista kävimme katsomassa siippani suosikin nimeltä Barton Fink. Samoihin aikoihin tsekkasin erään kaverini kanssa Woody Allenin Midnight in Paris -leffan, joka sai täällä katsottuna olon ihan epätodelliseksi. Tunnistin myös itseni aika tehokkaasti elokuvan mattiklingemäisestä pätijähahmosta. :D Seuraavaksi haluaisin ehdottomasti nähdä Ethan Hawken La Femme du Vèmen, joka pyörii parhaillaan lähistön pikkuteattereissa.
 |
| Adrien Brody ja mahtava Dalì! ^_^ |
Nostalgian vuoksi riemuni oli rajaton, kun löysin Disneyn Notre-Damen kellonsoittajan jonkun ystävällisen sielun lataamana YouTubesta. Kyseessä on ehdottomasti yksi lapsuuteni defining moment, vaikkei leffa taiteellisesti ylläkään Kaunottaren ja hirviön tai Robin Hoodin tasolle. Kävin nimittäin ekaa kertaa Pariisissa silloin, kun tuo elokuva oli juuri ilmestynyt ja olin ihan mehuissani päästessäni turistivierailulle katedraalin aarrekammioon. ^_^ Yllätyin näin kymmenen vuoden katselutauon jälkeen siitä, miten onnistuneesti Frollon hahmo on lopulta muokattu Hugon romaanista.
Äsken muuten tajusin, etten ole katsonut yhtä ainoata ranskalaista leffaa tänä syksynä.Epic fail, sanoisin. Lisäksi olen totaalisen koukussa The Real Housewives of New Jerseyyn, jonka seuraava tuotantokausi ilmestyy (luojan kiitos) vasta keväällä. Onneksi Balzacin melodramaattiset seurapiirikertomukset ovat melkein yhtä hyvää viihdettä - suosittelen, jos on tylsistynyt ja romantiikannälkäinen olo.
P.S. Kuvat jälleen kerran sponsored by Google ja Weheartit.
maanantai 21. marraskuuta 2011
Vuoden turisti
Mun oli kai tarkoitus selittää tällä kertaa ravintoloista, mutta syystä nimeltä ruokamyrkytys en oikein haluaisi ajatella syötävää nyt. Varoituksen sana siis: ÄLKÄÄ syökö Panthéonin takana rue de l'Estrapadella sijaitsevassa libanonilaisessa paikassa (nimi taisi olla niinkin mielikuvituksellinen kuin Aux délices du Lebanon) ellette halua viettää seuraavaa päivää puhuen norjaa vessanpöntölle.
Iloisempaakin kerrottavaa onneksi on. Viikko sitten pistäydyin viiden päivän reissulla Tübingenissä, mikä osoittautui oikein mukavaksi vaihteluksi. Ihana vanhakaupunki pikkuruisine kujineen, raikas ilma, vehreät puistot - suosittelen! Reilaamattomalle suomalaiselle on jokseenkin hämmentävää, että Pariisista pääsee tuohon erilaiseen maailmaan neljän ja puolen tunnin junamatkan siivittämänä. Lisäksi TGV:llä on minusta huomattavasti mukavampi matkustaa kuin lentokoneella: ei tarvitse ajaa RER-junalla jonnekin huitsin kuuseen, maksaa siitä ilosta kymmentä euroa tai jonotella turvatarkastuksiin. Sen kun hurauttaa Gare de l'Estille varttitunnissa, reippailee oikealle vaunulle ja ottaa hyvän maisemankatseluasennon.
Tübingenissä rentouttavaa on sekin seikka, että siellä ei ole nähtävyyksiä ähkyksi asti vaan juuri sopivasti. Kävelemällä kaupungista saa oikeastaan eniten irti: rakennukset on kunnostettu ihailtavalla pieteetillä ja liikuntaakin tulee kiitettävästi, kun kipuaa kumpuilevaa maastoa edestakaisin. Museoista Neckar-joen varrella sijaitseva Hölderlin-torni on ehdoton suosikkini: hirmuisen viehättävä ja sympaattinen talo, jossa on esillä paljon runoilijan kirjeitä sekä luonnoksia ja jonka toisesta kerroksesta aukeaa kaunis näköala kohti rantaa. Ikävä kyllä osa perusnäyttelyn seinätilasta on tosin pilattu pliisuilla muka-abstrakteilla taideteoksilla.
Lisäksi Tübingenistä löytyy ihana linna, jonka voisi hyvin kuvitella Grimmin satujen tapahtumapaikaksi. Samaa tunnelmaa henkivät keskustan korkeimmille ja parhaille paikoille rakennenut jugendtyyliset opiskelijayhdistysasuntolat. Näistä Studentenverbindungeistä ja Burschenschafteista sun muista (en tiedä, mitä varsinaista eroa noilla eri termeillä on) osa elää edelleen 1800-lukua: miekkailua harrastetaan sen verran, että saadaan kunniakas kaksintaisteluarpi kasvoihin, olutta juodessa lauletaan isänmaallisia veisuja eikä naisia tietenkään hyväksytä mukaan. Kaiken kruunaa juhlaunivormu suoraan keisarikunnan ajoilta. Mutta talot ovat joka tapauksessa upeita!
Ruokakulttuurista täytyy lisätä vielä sananen. En itse ole kaljan ystävä, mutta Saksasta nirsompikin todella löytää maukkaita oluita naurettavan halvalla. Sitruunalimusta ja oluesta sekoitettu Radler (suunnilleen sama kuin ranskan demi-panaché) on myös namia - mistä puheen ollen on pakko mainita sen herkullinen eteläeurooppalainen versio monaco, johon on lisätty mansikkaesanssia. Kuulostaa todella ällöttävältä, mutta on tosiasiassa mielettömän hyvää! Pääsin reissullani kokeilemaan myös paikallista erikoisuutta nimeltä Spätzle, johon kuuluu jonkinlaista pastaa, juustoa, sipulia ja kermaa. Herkullista, mutta valitettavasti vain pienissä määrin.
Melkein heti Tübingenin-matkan jälkeen kävi niin onnellisesti, että äitini tuli käymään Pariisissa, joten saatoin hyvällä omallatunnolla heittää koulukirjat nurkkaan ja jatkaa turisteerausta. Grand Palais'n Steinin mesenaattiperheestä kertova näyttely oli huikea, joskin aika massiivinen: esillä oli paljon sekä Cézannea että varhaista Picassoa (sininen kausi <3). Tutustuin siellä myös Francis Picabian taiteeseen, johon ihastuin ihan täysillä. Viikonlopun kohokohta oli kuitenkin Cité de la Musiquen Paul Klee-aiheisesta näyttelystä, jonka näkökulmaksi oli valittu taiteilijan suhde musiikkiin. Poikkitaiteellisuutta oli hyödynnetty teosesittelyissä ihan tappiin asti: yleensä olen liian kärsimätön käyttämään audioguideja, mutta tässä tapauksessa niihin oli laitettu sävelkatkelmia, jotka toivat ihan uusia ulottuvuuksia koko kokemukseen.
Lauantaina ennen tuota pahamaineista libanonilaista ruoka-annosta ehdimme käydä vielä Opéra Garnierissa, jota suosittelen lämpimästi! Ulkoapäin kyseinen pramea rakennus muistuttaa lähinnä Vittorio Emanuelen kermakakkumuistomerkkiä Roomassa, mutta on sisältä näkemisen arvoinen. Kullan, marmorin, kristallin ja kertaustyylien määrä on niin ylenpalttinen, että olosta tulee ihan epätodellinen. Kaiken lisäksi huoneet ovat täynnä peilejä, eikä koskaan oikeastaan tiedä, mihin suuntaan katsoisi. Oopperan museokaupassa saa myös kulumaan kiitettävästi aikaa: sieltä löytyy aivan järjettömän ihania naamioita ja pukuhistoriasta kertovaa kirjallisuutta. <3___<3
Muiden nähtävyyksien lisäksi kiersimme muuten Galeries Lafayetten tavaratalon muotiosastot läpi oikein urakalla. Haute couture -muotitalojen mallistoja on mahtavaa katsella, vaikka tietäisikin, ettei koskaan kykene ostamaan niistä edes taskuliinaa, ja kenkäosasto puolestaan on silkkaa rakkautta! Rahvaan puolelta tosin sain muutaman ihanan etukäteisjoululahjan (Minellin ja Desigualin puodeista tarkemmin ottaen).
Olisikohan tuossa tarpeeksi asiaa yhdelle illalle? Sairastaminen on niin älyttömän tylsää, että tarinointi uhkaa mennä överiksi. Koetan nyt piristää itseäni Mozartilla, moniviljakekseillä ja mehulla - lame.
Iloisempaakin kerrottavaa onneksi on. Viikko sitten pistäydyin viiden päivän reissulla Tübingenissä, mikä osoittautui oikein mukavaksi vaihteluksi. Ihana vanhakaupunki pikkuruisine kujineen, raikas ilma, vehreät puistot - suosittelen! Reilaamattomalle suomalaiselle on jokseenkin hämmentävää, että Pariisista pääsee tuohon erilaiseen maailmaan neljän ja puolen tunnin junamatkan siivittämänä. Lisäksi TGV:llä on minusta huomattavasti mukavampi matkustaa kuin lentokoneella: ei tarvitse ajaa RER-junalla jonnekin huitsin kuuseen, maksaa siitä ilosta kymmentä euroa tai jonotella turvatarkastuksiin. Sen kun hurauttaa Gare de l'Estille varttitunnissa, reippailee oikealle vaunulle ja ottaa hyvän maisemankatseluasennon.
Tübingenissä rentouttavaa on sekin seikka, että siellä ei ole nähtävyyksiä ähkyksi asti vaan juuri sopivasti. Kävelemällä kaupungista saa oikeastaan eniten irti: rakennukset on kunnostettu ihailtavalla pieteetillä ja liikuntaakin tulee kiitettävästi, kun kipuaa kumpuilevaa maastoa edestakaisin. Museoista Neckar-joen varrella sijaitseva Hölderlin-torni on ehdoton suosikkini: hirmuisen viehättävä ja sympaattinen talo, jossa on esillä paljon runoilijan kirjeitä sekä luonnoksia ja jonka toisesta kerroksesta aukeaa kaunis näköala kohti rantaa. Ikävä kyllä osa perusnäyttelyn seinätilasta on tosin pilattu pliisuilla muka-abstrakteilla taideteoksilla.
 |
| Hölderlinturmin ikkunasta ^_^ |
Lisäksi Tübingenistä löytyy ihana linna, jonka voisi hyvin kuvitella Grimmin satujen tapahtumapaikaksi. Samaa tunnelmaa henkivät keskustan korkeimmille ja parhaille paikoille rakennenut jugendtyyliset opiskelijayhdistysasuntolat. Näistä Studentenverbindungeistä ja Burschenschafteista sun muista (en tiedä, mitä varsinaista eroa noilla eri termeillä on) osa elää edelleen 1800-lukua: miekkailua harrastetaan sen verran, että saadaan kunniakas kaksintaisteluarpi kasvoihin, olutta juodessa lauletaan isänmaallisia veisuja eikä naisia tietenkään hyväksytä mukaan. Kaiken kruunaa juhlaunivormu suoraan keisarikunnan ajoilta. Mutta talot ovat joka tapauksessa upeita!
 |
| Ostaisitko näiltä miehiltä auton? (Kuva jälleen googletettu) |
Ruokakulttuurista täytyy lisätä vielä sananen. En itse ole kaljan ystävä, mutta Saksasta nirsompikin todella löytää maukkaita oluita naurettavan halvalla. Sitruunalimusta ja oluesta sekoitettu Radler (suunnilleen sama kuin ranskan demi-panaché) on myös namia - mistä puheen ollen on pakko mainita sen herkullinen eteläeurooppalainen versio monaco, johon on lisätty mansikkaesanssia. Kuulostaa todella ällöttävältä, mutta on tosiasiassa mielettömän hyvää! Pääsin reissullani kokeilemaan myös paikallista erikoisuutta nimeltä Spätzle, johon kuuluu jonkinlaista pastaa, juustoa, sipulia ja kermaa. Herkullista, mutta valitettavasti vain pienissä määrin.
Melkein heti Tübingenin-matkan jälkeen kävi niin onnellisesti, että äitini tuli käymään Pariisissa, joten saatoin hyvällä omallatunnolla heittää koulukirjat nurkkaan ja jatkaa turisteerausta. Grand Palais'n Steinin mesenaattiperheestä kertova näyttely oli huikea, joskin aika massiivinen: esillä oli paljon sekä Cézannea että varhaista Picassoa (sininen kausi <3). Tutustuin siellä myös Francis Picabian taiteeseen, johon ihastuin ihan täysillä. Viikonlopun kohokohta oli kuitenkin Cité de la Musiquen Paul Klee-aiheisesta näyttelystä, jonka näkökulmaksi oli valittu taiteilijan suhde musiikkiin. Poikkitaiteellisuutta oli hyödynnetty teosesittelyissä ihan tappiin asti: yleensä olen liian kärsimätön käyttämään audioguideja, mutta tässä tapauksessa niihin oli laitettu sävelkatkelmia, jotka toivat ihan uusia ulottuvuuksia koko kokemukseen.
 |
| Picassoa - ignooratkaa upea copyright- merkki, kiitos. |
 |
| Picabiaa... |
 |
| ...ja lisää Picabiaa. Kaikki kolme kuvaa sponsored by Google ja pahoittelen, en jaksanut etsiä teosten nimiä/vuosilukuja. |
Lauantaina ennen tuota pahamaineista libanonilaista ruoka-annosta ehdimme käydä vielä Opéra Garnierissa, jota suosittelen lämpimästi! Ulkoapäin kyseinen pramea rakennus muistuttaa lähinnä Vittorio Emanuelen kermakakkumuistomerkkiä Roomassa, mutta on sisältä näkemisen arvoinen. Kullan, marmorin, kristallin ja kertaustyylien määrä on niin ylenpalttinen, että olosta tulee ihan epätodellinen. Kaiken lisäksi huoneet ovat täynnä peilejä, eikä koskaan oikeastaan tiedä, mihin suuntaan katsoisi. Oopperan museokaupassa saa myös kulumaan kiitettävästi aikaa: sieltä löytyy aivan järjettömän ihania naamioita ja pukuhistoriasta kertovaa kirjallisuutta. <3___<3
Muiden nähtävyyksien lisäksi kiersimme muuten Galeries Lafayetten tavaratalon muotiosastot läpi oikein urakalla. Haute couture -muotitalojen mallistoja on mahtavaa katsella, vaikka tietäisikin, ettei koskaan kykene ostamaan niistä edes taskuliinaa, ja kenkäosasto puolestaan on silkkaa rakkautta! Rahvaan puolelta tosin sain muutaman ihanan etukäteisjoululahjan (Minellin ja Desigualin puodeista tarkemmin ottaen).
Olisikohan tuossa tarpeeksi asiaa yhdelle illalle? Sairastaminen on niin älyttömän tylsää, että tarinointi uhkaa mennä överiksi. Koetan nyt piristää itseäni Mozartilla, moniviljakekseillä ja mehulla - lame.
torstai 3. marraskuuta 2011
FOOD
Mistäpä muustakaan sitä Pariisista kirjoittaisi kuin ruoasta? Parin kuukauden oleskelun jälkeen paikalliseen safkaan on ehtinyt tottua sekä marketti- että ravintolatasolla. Halpaa ja hyvää syötävää löytää molemmista, kun malttaa etsiä.
Varsinkin rehuista olen ehtinyt villiintyä täällä täysin. Rakastamani munakoisot sekä kesäkurpitsat lähtevät kaupasta noin kilohinnalla kaksi euroa, ja pienen jalkapallon kokoisen salaatinkerän saa eurolla. Kirsikkatomaatit maistuvat täällä juuri sopivan makeilta, kun taas pääasiallaisena proteiininlähteenäni toimivat säilykepavut ja -kikherneet ovat suorastaan naurettavan edullisia. Uuden tuttavuuden olen saanut fenkolista, jota opiskelijakin voi Ranskassa budjetin kaatumatta ostaa. Seuraavaksi ajattelin kokeilla endiiviä! Ainoastaan sipuli on kummallisen hintavaa. O.o
Toinen ihastukseni on ehdottomasti taboulé. Kuskussalaattia saa täällä valmisruokahyllystä monenlaisena versiona ja kiireiset ihmiset popsivat sitä sangen usein lounaakseen. Kaltaisilleni tumpeloille sopii mainiosti myös suuremman annoskoon tee-se-itse-versio, jossa tarvitsee vain sekoittaa esikypsennetty kuskus tomaatti-minttukastikkeeseen. Omnomnom.
Valmisruoat ovat Pariisissa muutenkin kummallisen maukkaita. Monoprix'n kahden euron kanapasta maistuu ihan oikeasti sekä kanalta että pastalta: Saarioisten savikiekkoihin tottunut suomalaiskuluttaja suorastaan hämmentyy. Tosin varjopuoli asiassa on se, että pakasteisiin tulee turvauduttua vähän liian usein itsetehtyjen terveellisempien mättöjen sijasta. Uunia en onneksi omista, koska muutoin tekisin varmasti pakastepizzaa joka ikinen päivä.
Maitopohjaisten jälkiruokien sekä etenkin vanukkaiden ystävänä olen syvästi kiitollinen markettien kylmähyllyistä, jotka pursuavat tiramisuja, suklaamoussea ja crème brûlétä kohtuuhintaan. Esimerkiksi tiistaina alennuksesta ostamani île flottante osoittautui taivaalliseksi: valkuaisvaahtoa, jonkin sortin vaniljakastiketta sekä paahdettua karamellisoosia. Juustoaddiktina arvostan luonnollisesti homejuusto- ja mozzarellavalikoimia: juustosalaatin vääntäminen on täällä yllättävän edullista. Ilmojen kylmentyessä myös lämmin luomukaakao on pop.
Leivät ja viinit ovat toki asia aivan erikseen. Mikään ei voita boulangeriesta haettua pehmeän rapeaa patonkia tai voita tihkuvaa tuoretta croissanttia. Lienee turhaa todeta, että leivokset (etenkin omenapiirakat) ja keksit ovat aivan jumalaisia. Valitettavasti kaikkeen kyllästyy jossain vaiheessa, ja olenkin viime aikoina kokeillut vähän kuitupitoisempia vaihtoehtoja, koska vatsani tunui sellaisia kaipaavan. Salaatin kaveriksi käy oivallisesti vaikkapa täyteläinen pellavansiemenleipä! Viinejä taas löytyy rähjäisestäkin sekatavarakaupasta suunnilleen euron litkusta Domppaan: esimerkiksi varsin laadukas elsassilainen valkkari lähtee mukaan noin viidellä eurolla. Valitettavasti shampanja ei ole juurikaan sen edullisempaa kuin Suomessa, mutta halpismerkkejä on tarjolla enemmän. Uudenvuodenjuhlia odotellessa! 8)
Vaikka viiniä tulee viikonloppuisin lipitettyä, olen onnistunut irroittautumaan eräästä paheestani. Kofeiini ei enää kuulu ruokavaliooni, mistä olen enemmän kuin iloinen! Rakastan kahvin makua ja tuoksua yli kaiken, mutta valitettavasti jonkinlainen yliherkkyys ko. aineelle on viime vuosina puskenut esille. Ranskassa jokainen kahvila tarjoilee onneksi kofeiinitonta expressoa, jota ainakaan minä en mututuntumalla erota tavallisesta. Aamuisin olen taas alkanut juoda minttuteetä, joka on vatsallekin lempeämpi vaihtoehto. Pystyn vihdoin nukkumaan sikeästi ja nauttimaan silti café crèmestä silloin kuin mieli tekee.
Ehkä jätän rafloista ja pikaruokapaikoista kirjoittelun seuraavaan kertaan. Tässä kuitenkin hyväksi havaittu ja simppeli wokkiresepti.
Tarvitaan:
1 pieni munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
2 kynttä valkosipulia
1 suuri sipuli (myös punasipuli tai salottisipuli käy)
½ fenkoli
1 paprika
1 porkkana
400 g kikherneitä
400 g punaisia linssejä tai kidneypapuja
(Lisäksi soijakastiketta, öljyä ja riisiä/kuskusia/whatever)
Tuorekasvikset pilkotaan - paitsi porkkana, joka kannattaa suikaloida kuorimaveitsellä tai juustohöylällä - ja paistetaan kuumalla pannulla auringonkukka- tai oliiviöljyssä. Säilykkeet heitetään sekaan ja annetaan hautua hetki. Maun mukaan voi lisätä soijakastiketta. Kaveriksi sopii riisi, pasta tai kuskus: itse suosin edellämainittua tabouléta. Myös tsatsikia kannattaa kokeilla joukkoon!
Varsinkin rehuista olen ehtinyt villiintyä täällä täysin. Rakastamani munakoisot sekä kesäkurpitsat lähtevät kaupasta noin kilohinnalla kaksi euroa, ja pienen jalkapallon kokoisen salaatinkerän saa eurolla. Kirsikkatomaatit maistuvat täällä juuri sopivan makeilta, kun taas pääasiallaisena proteiininlähteenäni toimivat säilykepavut ja -kikherneet ovat suorastaan naurettavan edullisia. Uuden tuttavuuden olen saanut fenkolista, jota opiskelijakin voi Ranskassa budjetin kaatumatta ostaa. Seuraavaksi ajattelin kokeilla endiiviä! Ainoastaan sipuli on kummallisen hintavaa. O.o
 |
| Viimeperjantainen palkinto ahkerasta lukemisesta: chèvre-pestosalaatti ja minipullo kuohuvaa. |
Valmisruoat ovat Pariisissa muutenkin kummallisen maukkaita. Monoprix'n kahden euron kanapasta maistuu ihan oikeasti sekä kanalta että pastalta: Saarioisten savikiekkoihin tottunut suomalaiskuluttaja suorastaan hämmentyy. Tosin varjopuoli asiassa on se, että pakasteisiin tulee turvauduttua vähän liian usein itsetehtyjen terveellisempien mättöjen sijasta. Uunia en onneksi omista, koska muutoin tekisin varmasti pakastepizzaa joka ikinen päivä.
Maitopohjaisten jälkiruokien sekä etenkin vanukkaiden ystävänä olen syvästi kiitollinen markettien kylmähyllyistä, jotka pursuavat tiramisuja, suklaamoussea ja crème brûlétä kohtuuhintaan. Esimerkiksi tiistaina alennuksesta ostamani île flottante osoittautui taivaalliseksi: valkuaisvaahtoa, jonkin sortin vaniljakastiketta sekä paahdettua karamellisoosia. Juustoaddiktina arvostan luonnollisesti homejuusto- ja mozzarellavalikoimia: juustosalaatin vääntäminen on täällä yllättävän edullista. Ilmojen kylmentyessä myös lämmin luomukaakao on pop.
Leivät ja viinit ovat toki asia aivan erikseen. Mikään ei voita boulangeriesta haettua pehmeän rapeaa patonkia tai voita tihkuvaa tuoretta croissanttia. Lienee turhaa todeta, että leivokset (etenkin omenapiirakat) ja keksit ovat aivan jumalaisia. Valitettavasti kaikkeen kyllästyy jossain vaiheessa, ja olenkin viime aikoina kokeillut vähän kuitupitoisempia vaihtoehtoja, koska vatsani tunui sellaisia kaipaavan. Salaatin kaveriksi käy oivallisesti vaikkapa täyteläinen pellavansiemenleipä! Viinejä taas löytyy rähjäisestäkin sekatavarakaupasta suunnilleen euron litkusta Domppaan: esimerkiksi varsin laadukas elsassilainen valkkari lähtee mukaan noin viidellä eurolla. Valitettavasti shampanja ei ole juurikaan sen edullisempaa kuin Suomessa, mutta halpismerkkejä on tarjolla enemmän. Uudenvuodenjuhlia odotellessa! 8)
Vaikka viiniä tulee viikonloppuisin lipitettyä, olen onnistunut irroittautumaan eräästä paheestani. Kofeiini ei enää kuulu ruokavaliooni, mistä olen enemmän kuin iloinen! Rakastan kahvin makua ja tuoksua yli kaiken, mutta valitettavasti jonkinlainen yliherkkyys ko. aineelle on viime vuosina puskenut esille. Ranskassa jokainen kahvila tarjoilee onneksi kofeiinitonta expressoa, jota ainakaan minä en mututuntumalla erota tavallisesta. Aamuisin olen taas alkanut juoda minttuteetä, joka on vatsallekin lempeämpi vaihtoehto. Pystyn vihdoin nukkumaan sikeästi ja nauttimaan silti café crèmestä silloin kuin mieli tekee.
Ehkä jätän rafloista ja pikaruokapaikoista kirjoittelun seuraavaan kertaan. Tässä kuitenkin hyväksi havaittu ja simppeli wokkiresepti.
Tarvitaan:
1 pieni munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
2 kynttä valkosipulia
1 suuri sipuli (myös punasipuli tai salottisipuli käy)
½ fenkoli
1 paprika
1 porkkana
400 g kikherneitä
400 g punaisia linssejä tai kidneypapuja
(Lisäksi soijakastiketta, öljyä ja riisiä/kuskusia/whatever)
Tuorekasvikset pilkotaan - paitsi porkkana, joka kannattaa suikaloida kuorimaveitsellä tai juustohöylällä - ja paistetaan kuumalla pannulla auringonkukka- tai oliiviöljyssä. Säilykkeet heitetään sekaan ja annetaan hautua hetki. Maun mukaan voi lisätä soijakastiketta. Kaveriksi sopii riisi, pasta tai kuskus: itse suosin edellämainittua tabouléta. Myös tsatsikia kannattaa kokeilla joukkoon!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)