Om nom nom

Olen luontoni vastaisesti ruvennut leikkimään kodinhengetärtä ja leiponut kuukauden sisään kaksi kertaa vapaaehtoisesti. Ajattelin siksi jakaa kanssanne hyväksi havaitun ja simppelin piirakkapohjan, joka on muunneltu versio marmiton.fr-sivuston pâte sabléesta.

Tarvitaan:

1 kananmuna
125 g sokeria
1 tl suolaa
250 g jauhoja
1 sitruunan kuori
100 g voita

Kananmuna, sokeri ja suola vatkataan. Jauhoja lisätään vähitellen. Kun seos on sopivan kiinteää, sekaan heitetään sitruunaraaste sekä voi, minkä jälkeen taikinaan ängetään loput jauhot. Sörsseli heitetään tunniksi jääkaappiin ja voilà, piirakka on valmis paistettavaksi omenoiden/luumujen/marjojen/sitruunatäytteen yms. kera (180 astetta ja noin 30-45 minuuttia).

P.S. Olen liian laiska mittailemaan tilavuuksia enkä omista keittiövaakaa, joten ko. taikina onnistuu todistettavasti myös summamutikassa häsläämällä.

C'est fini.

Huomisillasta alkaa mun uusi elämäni Suomessa. En kykene vieläkään tajuamaan, että juon parhaillaan viimeistä halpaa punkkulasillista Pariisin-kämpässä. Tiedän, että yhtäältä tulen ikävöimään tätä kaupunkia niin että sattuu, mutta toisaalta on ihana päästä pitkästä aikaa Helsinkiin ja nähdä kaikki rakkaat ihmiset.

En käsitä vielä sitäkään, kuinka moni asia vuodessa ehti muuttua. Asuin mm. ensimmäistä kertaa yksin, paranin paniikkihäiriöstä ja erosin usean vuoden parisuhteesta. Join aivan liikaa viiniä, sain uusia läheisiä sekä vähemmän läheisiä ystäviä ja kävelin kesäaamuisin bileistä kotiin halki kaupungin. Nautin lukemattomia expressoja à emporter ja luin monta kirjaa Luxembourgin puistossa. Ennen kaikkea uskalsin pitkästä aikaa ihan oikeasti elää.

Näihin haikeansuloisiin tunnelmiin (sekä erääseen tänä keväänä luukutetuimmista kappaleista) on erinomaista lopettaa vaihtovuosi.

Ostetaan: vähän käytetty vuorokausirytmi

Lomasta on kulunut alle puolet ja jo tähän mennessä se on ollut elämäni parhaita. Viime viikon vietin ystävän luona Briteissä juoden Pimm'siä ja syöden homejuustopaahtoleipiä. Nyt Pariisiin on tullut kesä, ja koetan valmistautua henkisesti kotiinpaluuseen. Muutto uuteen Helsingin-kämppäänkin on tiedossa lokakuulle. Edes kiristynyt budjetti, mielialalääkkeiden vähentäminen tai himassa ravaavat putkimiehet eivät ole onnistuneet lannistamaan mielialaa.

Olen kerennyt jopa turisteerata viime aikoina! Lintumarkkinoista tuli lähinnä surullinen olo, kun taas Bois de Boulogne ja Sainte-Chapelle nostattivat fiiliksiä. Sunnuntai-iltapäivänä kuuntelin puistokonsertissa Chopinin poloneeseja nuoren puolalaispianistin soittamana, aurinko paistoi ja ajattelin, ettei elämä paljon mukavampaa voisi ollakaan. Jostain kumman syystä kirjastossa käyminen on hieman jäänyt, mutta kaipa tässä vielä kerkeää (tai sitten ei).

Sosiaalinen elämäni sen sijaan rajoittuu tällä hetkellä lähinnä fb-chattiin, kun suurin osa kavereista on joko Suomessa tai huitelemassa ympäri Eurooppaa. Vaikutukset vuorokausirytmiini ovat olleet suhteellisen tuhoisat: valvoin sunnuntain ja maanantain välisen yön, menin eilen nukkumaan kello 21, heräsin kolmelta yöllä, nukahdin uudestaan ja kömmin jalkeille puoliltapäivin. "Oho." Toisaalta tietoisuus sekä uusien että vanhojen ystävien tapaamisesta heinäkuun lopulla piristää, ja aikahan tunnetusti rientää hyvässä seurassa.

Torstaina saan sentään yökylään suomalaisen Pariisi-kaverin, jee! Tiedossa on vaaleanpunainen tyttöjenilta: roséshampanjaa ja mansikkamacaroneja. Kyllä, olemme kammottavan epävalveutuneita ja sukupuolittavia. 

Taidan lähteä kokeilemaan, josko saisin tämän ghettoperseeni raahattua ihan oikeasti kirjastoon. Kaikkien muiden pukudraamafanien iloksi on pakko laittaa vielä loppuun eräs brittikomedian helmi, jolle olen hajoillut puoli päivää:

Staying up till three o'clock, waking up at noon, eating greasy Chinese and feeling restless

Otsikko kuvaa aika osuvasti elämääni tällä hetkellä. Arkeni ei tosin oikeasti ole kovin glamoröösiä ja vedän kiinalaisssafkan sijasta rahapulassani riisi-papukomboa. Sosiaalinen elämäni on vähän nuupallaan alkuloman villiintymisen jäljiltä ja kulutan päiväni lähinnä kirjastossa lukemassa, puistokahvilla tai koneella. Ai mitkä museot ja konsertit, hä?

No okei, olin eilen oopperassa. Mulla ei oikeastaan olisi ollut varaa, mutta 30 euron opiskelijalippu helkkarin hyvästä paikasta Palais Garnierin permannolla kuulosti liian herkulliselta diililtä. Ohjelmassa oli sitä paitsi Rameaun Hippolyte et Aricie överiepookkimeiningillä, joten ranskalaisemmaksi tuskin olisi voinut mennä. Ja miespääosassa Topi Lehtipuu, se ääni! <3____<3 Huomenna musiikkiorgasmointi jatkuu fête de la musiquen merkeissä.

Kaipa tuo tutkimuspuolikin sujuu. On pitkästä aikaa kiva jumittaa lukusalissa ja upota jonkun aivan toisen, kauan sitten kuolleen ihmisen maailmaan. Omat murheet unohtuvat aika tehokkaasti. Hiukkasen tosin kyrsii, että agrégationeiden takia kirjastoista ei saa mitään kotilainaan, joten ulkosalla lueskeleminen on pois laskuista. Siksi pidin esimerkiksi tänään vapaapäivän syystä että aurinko paistoi, terveisin nimim. loistava itsekuri.

Lähden onneksi maanantaina Britteihin ystävän luokse kylään vihdoin, jee! Olen odottanut tuota vierailua kesäkuun alusta asti kieli pitkällä. Yhdistelmä metro -> 7 tunnin bussimatka -> toinen metro -> paikallisjuna ei tosin ole ihan houkuttavimmasta päästä, mutta ainakin maisemia tulee nähtyä kiitettävästi. Tosin totuuden nimissä varmaan kuorsaan onnellisesti koko matkan kun en taaskaan osaa mennä ajoissa nukkumaan.

Juhannuksena ajattelin istua himassa pyjama päällä, mässäillä ja pitää Boardwalk Empire -maratonin. Vähän vaihtelua perinteisiin savusauna- ja lonkerokuvioihin.

P. S. Teksti on vähän sekavaa, mutta syytän Spotifyn shufflea, joka syytää korviini vuoron perään Figaron häitä ja System of a Downia.

LOMA

Johan se vihdoin alkoi - loma nimittäin. Eilisessä tentissä ei oikein enää keskittyminen pelannut, joten ehkä pieni tauko tekee ihan hyvää. Kelasin kyllä istua arkistoissa jonkin verran seminaari- ja gradusuunnitelmia varten, mutta saa nähdä, mitä siitä tulee. Sitä paitsi en ihan laskisi kreivitär d'Agoultin kirjeiden lueskelemista työksi, se on sen verran hauskaa hommaa.

Viime viikolla tuli vihdoin tsekattua Musée de l'Orangerien Debussy-näyttely, joka vastasi odotuksia kaikin puolin. Suurin ihastus löytyi silti peruskokoelmien puolelta: en tajua, miten olen tähän mennessä onnistunut ohittamaan Chaïm Soutinen maalaukset. Niissä on jotain samaa groteskia lohdullisuutta kuin Picabiassa, El Grecossa tai Goyassa,  terveisin nimim. tykkään ahdistavista kuvista.

Pianoa alkaa olla kova ikävä - varsinkin Salle Pleyelissä kuullun superhienon konsertin jälkeen (Sunwook Kim, Beethoven, Schubert ja Brahms). Täytynee etsiä joku harjoituskoppero kesäksi, jotta pääsee taas terapiaräpeltämään kunnolla. 

No niin, maa kutsuu hakemaan pyykkejä pesulasta ja pesemään vessaa. Adios!

Têtes de mort

Eräänä päivänä yksin Pariisin katakombeissa. Odotin klaustrofobista ahdistusta, mutta kokemus osoittautuikin yllättävän terapeuttiseksi. Kaltaiselleni hysteerikolle tällainen on hyvin harvinaista: miten limaisessa hautakellarissa tallustaminen voi olla rauhoittavaa?

Ehkä kysymys on selvitettävissä niinkin kliseisesti kuin vetoamalla kuoleman poissaoloon länsimaisessa nykykulttuurissa. Kun elämän vähemmän kliiniset puolet - sairaudet, väkivalta ja vanhuus - on laitostettu, tuntuu ihmiskehon jäännösten kohtaaminen vähintään epätodelliselta. Samalla ajatus kuolemasta kuitenkin konkretisoituu ja pelko tuntemattomasta laimenee.

Joskus on ihan tervettä katsoa tyhjiin silmäkuoppiin.

Joskus tulee paha mieli

Olen viime aikoina ollut hiukan nuukahtanut siitä syystä, että vasemmassa nimettömässäni ollut sormus lähti kahden ja puolen vuoden jälkeen kävelemään. Onneksi kaverit, perhe ja alkukesän aurinko nostavat mielialaa huomattavasti, kun taas viimeiset kouluhommat pitävät pakostikin arjessa kiinni. Tällaisina hetkinä ainakin mulle tekee myös hyvää verbalisoida sellaisia asioita, joista tulee iloinen mieli. Piristäviä juttuja siis, olkaa hyvät!

+ Nurmikolla makaaminen, hyvän kirjan lukeminen ja hidas iltapäiväkahvi
+ Yllätyskortit postilaatikossa
+ Tuoreet ranskalaiset appelsiinit
+ Iltakävelyt leppeässä tuulenvireessä
+ Ystävät, jotka järjestävät ex tempore -illanvieton emotionaalisen kriisin sattuessa
+ Ystävät, joiden kanssa voi kävellä summamutikassa Pariisin katuja jutellen ihan mistä vain vaikka keskellä yötä
+ Nostalginen kesämusiikki (esimerkiksi Judas Priest, Marie Antoinette -leffan soundtrack tai Mendelssohnin jousioktetto)
+ Tietoisuus siitä, että kesäloma alkaa parin viikon päästä
+ Uudet Mad Men -jaksot
+ Pitkät skypepuhelut

Suhteellisen montahan noita loppujen lopuksi löytyi. (:

Réveille-toi!

Kello on puoli kaksi ja olen saanut tänään kirjoitettua kolme sivua esseetä, luettua tenttiin sekä kestettyä neljä tuntia putkihommia asunnossani. Elämä ois varmaan aika paljon tehokkaampaa, jos nousisi joka aamu kello 7.30.

Valitettavasti arkeni on kuitenkin useimmiten tällaista...

The Abominable Charles Christopher

...mistä saankin oivallisen aasinsillan mainostaa kyseistä nettisarjakuvaa. Ihan loistava, oivaltava ja hauska! Suosittelen keskiviikkojen piristykseksi.

Harvinaisen hyvä toukokuu

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet ihan huippuja. Ensinnäkin anoppi kävi huhtikuun  lopulla viikonloppuvierailulla, jonka kuluessa tuli syötyä hyvin, istuttua kahviloissa sekä höpöteltyä kaikesta maan ja taivaan välillä. Toisekseen vietin suomalaisvappua rennoissa kotibileissä, joihin kuului rutkasti skumppaa ja Ultra Bran hoilaamista. Viime viikolla taas kuokin ainejärjestön opintomatkalla, joka huipentui torstai-illan spontaaniin illanviettoon Saint-Sulpicen aukiolla.

Elämä on aika kivaa.

Belleville

En ole koskaan ollut kaupunkihistorian suurfani, mutta nyt kolahti. Tein eräälle kurssille kirjaesseen Gérard Jacquemet'n väikkäristä Belleville au XIXe siècle: du faubourg à la ville (1984) ja innostuin. On hauska lukea paikoista, joihin on useasti tehnyt kävelyretkiä, ja huomata, kuinka järjettömän paljon Pariisi on sadassa vuodessa muuttunut.

Bellevillen betonikorttelit sijoittuvat nykyisellään Koillis-Pariisiin 19. ja 20. kaupunginosien hoodeille. Suurin osa alueesta on viime vuosikymmenten aikana muuttunut urbaaniksi asfalttiviidakoksi, jossa sijaitsee Pariisin tämänhetkinen "chinatown" (13. kaupunginosassa on tosin jostain syystä toinenkin vastaava O.o). Eksoottiset ruokakaupat, hääpukuliikkeet ja lukuisat kapakat hallitsevat pääkadun (rue de Belleville) elämää, ja iltaisin puistonplänteillä voi seurata pikkupoikien taistelulajitreenejä. Pohjoisempaa Bellevilleä hallitsee puolestaan Napoléon III:nnen rakennuttama Buttes-Chaumontin näköalapuisto, jonka juurella asustaa sekalaisempaa seurakuntaa.

Vielä 1800-luvun alkupuolella koko alue oli kuitenkin agraarinen osa keskus-Pariisin esikaupunkialuetta. Belleville tunnettiin tuolloin viininviljelijöistään, joiden putiikkeihin metropolin köyhemmät kansanosat vaelsivat sunnuntaisin huvittelemaan ja nauttimaan edullisia virvokkeita. Ironista kyllä Bellevilleä pidettiin tuolloin myös maaseutuidyllinä, jonne saattoi paeta suurkaupungin saasteista ilmaa.

Vuosisadan puolivälissä väestönkasvu sai aikaan vilkastuvan muuttoliikkeen Bellevillen suuntaan. Pariisin alati nousevat vuokrat saivat aikaan sen, että työväki siirtyi asumaan kohti lähiöitä halvempien elinkustannusten toivossa. Niinpä Belleville popularisoitui entisestään ja alkoi etenkin Pariisin kommuunin (1871) jälkeen niittää mainetta väkivaltaisena köyhälistön kaupunginosana, jossa tuberkuloosi, alkoholismi ja veneeriset taudit olivat arkipäivää. Jacquemet tosin osoittaa, että kyseinen mielikuva on romantillisuudestaan huolimatta peräisin pääasiassa aikakauden lehdistön liioittelusta. Poliittisessa mielessä Bellevillestä muodostui joka tapauksessa hyvin sosialistinen ja maallistunut korttelirykelmä.

Lower East Side, anyone?

Virallisesti Belleville liitettiin Pariisiin vuonna 1860, kun kaupunginosajako muutettiin nykyiseen muotoonsa. Kylämäinen tunnelma kuitenkin säilyi asukkaiden välisissä sosiaalisissa suhteissa: iltaisin istuttiin kotikadulle juttelemaan, ja puolisot löydettiin useimmiten naapurustosta. Silti yhteydet Pariisiin olivat tiiviit, sillä pääkaupungin kuhina veti puoleensa työvoimaa, jota vuosisadan vaihteessa alkoi liikuttaa metro. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa bellevilleläiset olivatkin jo sangen hyvin sulautuneet pariisilaisväestöön,  ja hämäräperäiset syrjäsedut siirtyivät aina vain kauemmas koilliseen.

Belleville nykyisellään

Olisi hurjan kiva, jos joku tekisi Jacquemet'n teokselle jatkoa! Tutkija kaiketi itse kaavaili kirjoittavansa Bellevillen 1900-luvun historian, mutta ennätti kuolla ennen kuin suunnitelma toteutui. Mitenkähän esimerkiksi 1970-luvun betonikuutioiden rakennuttamiseen on tarkalleen ottaen päädytty?

(Kuvat jälleen kerran courtesy of Google tuota värillistä lukuun ottamatta.)

P. S. Bellevillen puistossa kantsii käydä, sieltä avautuu upea näköala kohti Pariisin keskustaa.
P.P.S. Illalla jännätään pressanvaaleja jo toista kertaa tänä keväänä. Go Hollande! :)

Alimentation générale

Mun jokainen merkintäni alkaa tätä nykyä tyyliin "oho, enpäs taas ole kirjoitellut". Voisin ehkä ryhdistäytyä, ja nyt tuli satunnainen hinku kirjoittaa Pariisin ravintoloista  (oikea inspiksen lähde on toki kirjaessee, jonka aineistoa välttelen parhaani mukaan). En jaksa panostaa intohimoisesti tekstin laatuun, joten pahoittelen, jos jonkun silmät vuotavat verta tätä lukiessa.

Ihan ehdoton ykkössuosikkini pariisilaisista ruokapaikoista on Brasserie Balzar, joka tarjoilee perinteikästä ranskalaisruokaa elsassilaisin vaikuttein. Opiskelijabudjetilla ei paljon ko. raflassa illasteta, mutta pääsiäisen kunniaksi siellä oli pakko pistäytyä. Taso ei pettänyt tälläkään kertaa: lohifilee oli mureaa, purjosalaatti raikasta ja hovimestarin mursuviikset huolella vahatut. Jälkiruoaksi kannattaa ehdottomasti tilata maailman parasta sitruunatorttua, jota ei jostain syystä koskaan löydy listalta. Viime kokemuksen perusteella myös jälkiruokaviinin pyytäminen hasardilla kannattaa, sillä se poiki ainakin meille lasilliset La vieille prune -nimistä mainiota eliksiiriä.

Jos tykkää eteläranskalaisesta keittiöstä, korsikalaiseen ruokaan erikoistunut Le Così on nappivalinta. Annokset ovat tuhteja ja ravintolasali todella sympaattisesti sisustettu. Syödessä on myös satunnaisesti tilaisuus kuulla maakunnan musiikkia, kun paikallinen kitaristi harjoittaa ammattiaan viinipalkalla. Hintataso on jälleen kerran mitä on, mutta lounasaikaan kaksi ruokalajia voi saada hyvinkin alle kahdenkympin.

Etnisen ruoan ystäville Pariisi tarjoaa puolestaan mainiota aasialaista safkaa. Esimerkiksi rue Monsieur le Prince 6. kaupunginosassa on täynnä sushipaikkoja, joista ainakin Luxembourgin puiston kulmassa sijaitsevaa voin suositella lämmöllä. Vähän kauempaa keskustasta sen sijaan löytyy hurjan hyvä korealainen pikkuravintola nimeltään Go Hyang, jossa on mukavan kotoinen tunnelma. Jotain kertonee se, että lähes koko asiakaskunta on Itä-Aasiasta peräisin.

Koska Ranskassa harrastetaan paljon täytettyjä lounaspatonkeja, lienee paikallaan mainita eräs kiva voileipäpaikka. Sorbonnen pääkkärin kulmalla sijaitseva Croq-Fac (kirjoitettiinkohan se noin...?) on juuri sellainen: suuren ja tuoreen leivän saa 3-4 eurolla ja erinomaisen expresson todella edullisesti. Noin esim. kaikki läheisten yliopistojen opiskelijat käyvät tuolla haukkaamassa välipalaa, joten ruuhkaan kannattaa varautua iltapäivisin. Rue Soufflot'n Columbus Cafésta taas kannattaa hakea uunituore muffini jälkkäriksi.

Kahvilakulttuuriin on syytä Pariisissa panostaa, joskin sumpista saa maksaa ihan hirveitä hintoja turistialueilla. Siksi sivukaduille kannattaa änkeä: esimerkiksi oman asuintaloni kivijalkabrasserie on sangen edullinen niin Panthéonin lähellä kuin se sijaitseekin. Korttelikuppiloissa on muutenkin kiva hengailla: paikalliset sedät saapuvat baaritiskille turisemaan päivän uutisista ja nauttimaan olutta aamupäivästä alkaen. Lisäksi joka korttelista löytyy luonnollisesti Starbucks, jonka erikoiskahveja fanitan suuresti - olkoonkin ylikansallinen riistoyhtiö et cetera.

Että sellaista tällä kertaa. Muistakaa nauttia ruoasta ja elämästä!

P. S. Haluan vielä välttämättä jakaa kanssanne TÄRKEÄN croissanteista oppimani asian: oikean voicroissantin tunnistaa kuulemma siitä, että se on suora, kun taas margariiniin tehty muotoutuu ymmyrkäiseksi.   Kantsii siis olla tarkkana, sillä ainakin mun mielestäni nuo jälkimmäiset maistuu ihan sahajauholta (vrt. Vaasan leipomon säälittävät käppyrät). Suomessa parhaat croissantit saa ylläriälläri Fazerilta, vaikka nekään ei ole tarpeeksi rasvaisia. Piru periköön terveysfasismin.

Printemps

Oho, jopas olen laistanut blogin päivittelystä. Syytän sairastelua, kouluhommia sekä erästä tiettyä putkisähellystä, josta kirjoittelen joskus erikseen, kunhan saan koottua itseni henkisesti. Nyt pahin näyttäisi onneksi olevan ohi kaikissa suhteissa!

Pariisissa päätettiin näköjään hypätä suoraan talvipakkasista kesään, sillä täällä on viimeiset pari viikkoa nautittu +20 asteen lämpötiloista. Viime perjantaina köpöttelin päiväkahville Luxembourgin puistoon ja havaitsin, että puut olivat puhjenneet lehteen. Kirsikan- ja magnoliankukkia löytyy joka puolelta, porukka hengaa sandaaleissa terasseilla ja jäätelökioskeille on tuskaiset jonot. Ainoastaan omenapuita on Suomesta ikävä, niitä varten pitäisi varmaan lähteä Normandiaan...

Oon ehtinyt kuitenkin turisteerata jonkin verran maaliskuun aikana. Vierailimme äitini kanssa muutama viikko sitten Fontainebleaun renessanssilinnassa, joka on aivan mieletön: Versaillesia kodikkaampi, viimeisen päälle entisöity ja upeilla puistoalueilla siunattu. Matkaan Pariisin Gare de Lyonilta menee vain kolme varttia (plus lyhyt bussimatka Fontainebleau-Avonin asemalta kylän keskustaan), joten reissu mahtuu kiireisemmänkin matkailijan päiväohjelmaan.

Myös Bastillen ooppera on tältä kertaa korkattu Pelléas et Mélisandella, jonka naispääosassa hurmasi Elena Tsallagova. Mulla kipitteli ihan valehtelematta kylmät väreet pitkin selkärankaa, kun ko. laulajatar veteli a cappellana: aivan käsittämättömän puhdasta, luonnollista ja kantavaa laulua! Ranskassa juhlitaan muuten nyt Debussyn juhlavuotta (käy!), ja Musée de l'Orangeriessa avautui juuri säveltäjän poikkitaiteellisuuteen keskittyvä näyttely. Erään ystäväni kanssa taas käytiin kurkkaamassa Musée d'Orsayn Akseli Gallén-Kallela -näyttely, joka oli yllättävän laaja ja monipuolinen. Oli tosin hupaisaa lueskella esittelytekstejä, joissa yritettiin selostaa ranskalaisille, mikä on "un ryijy". Saatoin myös pikkuisen repeillä lukiessani Orsayn esitteestä, että museon auditoriossa esitettiin suomalaisen elokuvan teemapäivillä Juurakon Huldaa... :DD

Kohta lähden aatelistokurssin luennolle, jonne tulee esitelmöimään ihkaoikea ranskalainen rojalisti. Odotan kokemusta mielenkiinnolla: viimeksi vierailijana oli St-Sépulchren ritarikunnan edustaja, häntä ennen puolestaan bretagnelainen herttua. Koulunkäynti tuntuu ylipäätään täällä enemmän harrastukselta: luentoja on tuntimäärällisesti tosi vähän ja opiskelu niin itsenäistä, että olo on kuin laiskiaisella. Voi siis olla, että oon keskittynyt vähän liikaa Gossip Girlin katsomiseen ja Angry Birdsin pelaamiseen iltaisin. Ensi viikolla mun pitäisi kuitenkin pitää puolen tunnin esitelmä, jossa havainnollistan asiantuntevasti rakentamaani tutkimussuunnitelmaa aiheesta "Les jeunesses musicales de France sous Vichy". Voihan trololoo, sanon minä. Ranskalaisen arkisto- ja kirjastosysteemin kanssa on jo valmiiksi hermot koetuksella - etenkin kun mun yleissivistykseni toisesta maailmansodasta on surkea. No, eipähän enää jännitä esitelmöidä suomeksi.

Onneksi mulle tulee pian vierailijoita, joten koomasta heräileminen helpottuu! <3

Kevään eka leppäkerttu! ^_^

Comme ci, comme ça

Tällä viikolla olen...

...joutunut typeryyttäni putkimiehen vedättämäksi.
...tutustunut edellisen johdosta ranskalaiseen oikeusjärjestelmään.
...oppinut kaksi uutta reseptiä (munakoisopasta ja sahramirisotto).
...viitannut oma-aloitteisesti luennolla ensimmäistä kertaa tänä lukuvuonna.
...katsonut youtubesta Monte Criston kreivin, Ludvig Borga -aiheisia painivideoita ja lukuisia ysärimainoksia.
...syönyt ystäväni leipomia laskiaispullia.
...istunut pussikahvilla Bastillella ilman takkia.
...nähnyt pikkupandan sekä mustan joutsenparin.

Normiviikko siis. Seuraavaksi vietän talvilomaa noin +15 asteen ja auringonpaisteen kera.

Fuugan taito

Mulla oli pitkään jonkinlainen antipatia Bachia kohtaan - lieneekö johtunut siitä, että kuulin sitä päivittäin kotona ja korvani kyllästyivät. Asia korjaantui syksyllä 2010, kun uskaltauduin musiikkitieteen muoto-opin kurssille. Luennoitsija selitti meille analyysin perusasiat ja kuuntelutti WTK:n cis-mollipreludin ja -fuugan Richterin soittamina. Sillä hetkellä mun kahdelle aivosolulleni alkoi vihdoin valjeta, mistä koko hommassa on kyse.

Tällaista tänään. Nauttikaa!

Bonne Saint-Valentin!

Ystävänpäivän kunniaksi ajattelin jakaa pari Julia Margaret Cameronin (1815-1879) ottamaa valokuvaa. Luin hänestä edellisessä postauksessa angstaamastani kirjasta - jonka vihdoin sain ja luin - ja olin aika myyty. <3___<3 (Ignoroikaa huono kuvanasettelu. Blogger ei ollut tänään kaveri.)

Koska tahdon olla siirappinen, laitan tänne vielä kahden überromantiikkapariskunnan muotokuvat.

Franz Liszt ja kreivitär Marie d'Agoult (Henri Lehmann 1839 ja 1843)

Frédéric Chopin ja George Sand (Eugène Delacroix 1838)

That's all folks. Kivaa ystävänpäivää! ^_^

Itkuparkusurkuvinkuvonku

Tänään on ollut ehdottomasti vuoden tähän mennessä surkein päivä. Kello on vasta puoli neljä ja olen aivan näännyksissä kaikesta säätämisestä. Oli siis pakko tulla valittamaan tänne kaikista arjen ihanista pienistä ongelmista.

Ensinnäkin heräsin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen ja katsoin peiliin, josta katsoi vastaan kaksi viiruiksi turvonnutta silmää. Selitykseksi todettakoon, että mulla on atooppinen iho, joka kuivuu pakkasilla pahasti etenkin silmien ja suun ympäriltä, ja eilen laitoin siihen normaalia paksumpaa rasvaa. No, ilmeisesti olen jollain lailla allerginen ko. tökötille tai kasvoni eivät muuten vain tykänneet siitä, sillä muistutin aamulla lähinnä sikotautista murmelia. Yliopistolle oli kuitenkin lähdettävä, ja enköhän hiukan matkaa käveltyäni tajunnut jättäneeni opiskelijakorttini toisen takin taskuun (koska ranskalaiset rakastavat kaikenlaisia virallisia asiakirjoja, Sorbonneen ei pääse sisälle sellaista vilauttamatta). Yhtä U-käännöstä myöhemmin läpyskä oli turvallisesti messissä, mutta kiireessä hosuessani onnistuin huitaisemaan kukkamullat ruukusta lattialle. Ne jäivät odottelemaan kiltisti kotiinpaluutani, koska olin jo valmiiksi myöhässä.

Aamukurssilla kunkin opiskelijan oli valittava tietyistä vaihtoehdoista kirja, josta pitää esitelmä kevätlukukaudella. Nappasin reippaana tyttönä 1800-luvun poliittisia naisia käsittelevän tutkimuksen, koska se kuulosti kiinnostavalta, ja rynnin heti luennon jälkeen kirjakauppaan. Henkilökunnan konsultoimisen jälkeen kävi ilmi, että kaikki kyseisen teoksen painokset on loppuunmyyty, eikä tietoa seuraavien ilmestymisestä ole. Kotona selasin varmuuden vuoksi läpi eri maiden Amazonit, joista tarvitsemaani kirjaa löytyi tasan 2 kappaletta à 100 euroa (käytettyinä tietenkin). Yliopiston kirjastoissa tilanne osoittautui samaksi: saatavilla kaksi nidettä, joista toinen sijaitsee erikoiskonttorissa, jonne pääsee vain oman tutkimusohjaajan luvalla. Tarkennettakoon, että olen tekemässä tätä esitelmää yhteistyössä toisen vaihtarin kanssa, joten a. tarvitsisimme mielellään molemmat oman kappaleen kirjasta ja b. meistä kummallakaan ei ole mitään helvetin tutkimusohjaajaa, koska emme tee tutkintoa Sorbonnessa.

Tässä mieltäylentävässä pattitilanteessa lähdin päivän estetiikkasessiolle. Filosofian kurssit ovat yleensä Centre Serpenten tutkijatalossa lähellä yliopiston päärakennusta, ja lähtiessäni varmistin, että paikallisen WebOodin antamien kurssitietojen lopussa luki "Centre Serpente", vaikka luentosali ei ollut mulle entuudestaan tuttu. Serpenten aulassa tutkin kerrosten pohjapiirustuksia, en kuollaksenikaan löytänyt etsimääni ja kysyi vahtimestarilta, joka neuvoi minut jonnekin ihan kummalliseen toimistohuoneeseen. Törmäsin onneksi samalla toiseen vaihtariin, jolla oli täsmälleen sama ongelma. Palloilimme aikamme tuloksetta ja palasimme lopulta kumpikin tahoillemme, kun kukaan ei osannut auttaa. Himassa avasin laitoksen lukujärjestyksen uudelleen, ja - ylläriälläri - luentosalin nimessä ollut "IF" selitettiin tiedoston alalaidassa pikkupräntillä Immeuble Franceksi, joka sijaitsee jossakin hevonvitussa toisella puolella kaupunkia.

Tässä vaiheessa ilmeeni oli seuraavanlainen:

Jokseenkin raivoisana lähdin kirjastoon metsästämään sitä ainokaista kappaletta 1800-luvun poliitikkonaiskirjaa. Kaikki meni hyvin, kunnes havaitsin, että sali, johon joku riemuidiootti oli sijoittanut himoitun esitelmäaineistoni, oli tänään suljettu lämmitysongelmien takia eikä kukaan osannut sanoa, milloin se avattaisiin uudestaan. Hyvin hilpeää, kun ottaa huomioon, että projektin deadline on kahden viikon päästä ja analysoitavassa tutkimuksessa on 600 sivua painavaa asiaa. Sattuneesta syystä en jaksanut enää jäädä säätämään paikan päälle, vaan palasin kotiin ja koetin varata nidettä netistä, mikä oli luonnollisesti kuolleena syntynyt ajatus, kun ollaan tietojenkäsittelyn kehitysmaassa.

Päädyin lopulta vain lähettämään noin miljoona sähköpostia (esitelmäparilleni, estetiikan luennoitsijalle, naapurin kissan kummin kaiman äpärälle jne.) päivän säheltämisen tiimoilta. Nyt pienen tennispallon kokoisia silmäpussejani aristaa, pysyn hereillä ainoastaan vitutuksen voimalla ja vastikään hankkimani Spotify syytää debiilejä ranskankielisiä mainoksia. Rakastan Pariisissa asumista, mutta joskus tämä maa hitsaa todella pahasti.

(En viitsi kuitenkaan lopettaa näin synkeisiin tunnelmiin: pohjalta on tunnetusti suunta vain ylöspäin. Kohta haen rakkaasta Quick Burgeristani tuplaespresson ja illalla menen kaverin kanssa katsomaan jazzkeikkaa. Syksyn kurssitkin menivät arvosanojen perusteella yllättävän hyvin. Elämä on yleisesti ottaen aika jees.)

The Red Shoes

Tammikuussa katsoin tämän elokuvan...

...kuuntelin tätä albumia...

...ja näin nämä kenkäkaupan ikkunassa.

Joillain on ballerinavaihe 5-vuotiaina, joillain toisilla 21-vuotiaina.

^___^

Kakkonen on ykkönen! En olisi voinut kuvitellakaan, että vaalien ekalla kierroksella kävisi näin onnellisesti. Järsin jo tuskaisena kynsiäni kun koetin miettiä, kuka olisi pienin paha todennäköisistä toiselle kierrokselle menijöistä. Onneksi ennakkomurehdinta oli turhaa, nyt vain jännittämään lisää! :)))

Tajunnanvirtaa

Lomaa aloitellessa olen ehtinyt pohdiskella kulunutta syksyä ja tajuta, kuinka paljon se on mua muuttanut positiivisessa mielessä. Vaikka hankaliakin hetkiä on mahtunut matkan varrelle, olen ihan älyttömän iloinen siitä, että uskalsin aloittaa itsenäisemmän elämän vieraassa maassa. Kokemus on kasvattanut mua neljässä kuukaudessa huomattavasti enemmän kuin nuo aiemmat kolme yliopistovuotta yhteensä. Siksi ajattelin avautua vähän tämänhetkisistä tunnelmista: aihe menee hiukan henkilökohtaiseksi, mutta olkoon.

Ihan ensimmäiseksi pitää mainita, että voin ruksia yli pari kohtaa "Nämä asiat tahdon saavuttaa" -unelmalistaltani. Olen halunnut päästä Sorbonneen opiskelemaan noin viimeiset kymmenen vuotta, ja se haave on nyt toteutettu. Samoin vieraan kielen omaksuminen sellaisella tasolla, että sillä oikeasti pärjää, tuntuu todella  palkitsevalta. Keväällä mun pitäisi vain uskaltaa jutella ihmisille enemmän eikä istua himassa nenä kiinni Balzacissa, vaikka se tekeekin hyvää kirjalliselle ilmaisulle.

Toisekseen olen selättänyt monta pientä ja hiukan suurempaakin pelkoa. Marraskuussa piti selviytyä vatsataudista ihan itse (ikuinen kauhuskenaarioni), ja tänään kykenin jopa pitämään esitelmän ranskaksi suhteellisen vähän änkyttäen. Ihmismassojen sietokykyni ja itseluottamukseni ovat kasvaneet suurkaupungissa kämppäämisen myötä: on itse asiassa kummallista, että mulla on täällä huomattavasti turvallisempi olo kuin Helsingissä. Porhoasuinalueeni toki vaikuttaa asiaan, mutta jostain syystä keskus-Pariisissa - lähiöt ovat tietenkin oma lukunsa -.liikkuminen tuntuu huomattavasti mutkattomammalta kuin Suomessa. Yksin ei tarvitse koskaan olla, mutta omaa tilaa on riittävästi.

Ylipäätään Helsingille ja koko Suomelle on tervetullutta saada uutta mittakaavaa. Yhtäältä kotimaan  pienuuden, kuppikuntaisuuden ja ahtaat piirit tajuaa entistä voimakkaammin, toisaalta joitain seikkoja kuten paperihommien toimivuutta tai yleisiä siisteysstandardeja osaa arvostaa uudella tavalla. Joulukuun Helsinki-vierailut herättivät yllättävän kaksijakoisia tunteita: perhettä ja ystäviä oli ihanaa nähdä, mutten aavistanut, että olisin ehtinyt jo juurtua toisaalle siinä määrin, että ikävöisin takaisin Pariisin-kotiin. Tajusin myös, kuinka suuri vaikutus Suomen syyspimeydellä on psykologisesti: olo on ollut viime kuukausina huomattavasti stressittömämpi ja virkeämpi kuin aikaisempina vuosina.

Siis: LÄHTEKÄÄ HYVÄT IHMISET VAIHTOON. Mitä kauemmas, sen parempi! Ranska on kuitenkin länsimainen yhteiskunta, joten en osaa kuvitellakaan, miten mullistavaa olisi päästä aivan totaalisen toisenlaiseen ympäristöön. Lähteminen ei ole helppoa, mutta jos minä - ujo, rajoittunut ja paniikkihäiriöinen henkilö, joka ei vielä kesäkuussa pystynyt poistumaan kotoaan ahdistumatta - pystyin siihen, pystyy ihan kuka tahansa muukin. (:

Fangirl

Joulu tuli ja meni. Oli mukava käydä Suomessa, tavata perhettä ja ystäviä, mutta asiaa hieman haittasi tammikuun alun deadlineputki. Olo alkaa olla hiukan kuin zombilla: olen istunut lähestulkoon kaikki päivät sisällä duunaamassa esseitä ja lukemassa tentteihin, minkä jälkeen olen raahautunut ulos kävelylle ja palannut illaksi tuijottamaan sarjoja netistä ja kuuntelemaan Tori Amosta. Sosiaalinen elämä = tasan nolla (lukuun ottamatta uudenvuodenaattoa, jolloin olin pitkästä aikaa pippaloissa ja palasin sen kunniaksi kotiin kello 7 aamulla). Onneksi asiaan tulee pian muutos, kun perjantaina alkaa lähes kuukauden oikea loma!

Sitä odotellessa ajattelin hehkuttaa viime aikojen ylivoimaisesti parasta tv-löytöä. Gilmore Girls on ihan parhautta! Muistan nähneeni joitain jaksoja ko. sarjasta vuonna nakki ja kukka, mutta löysin sen kunnolla vasta nyt ja tunnustan olevani addikti. Rory sydän Jess 4eva ja sitä rataa, taannun 13-vuotiaan tasolle näiden juttujen kanssa, mutta mikään ei voisi olla rentouttavampaa juuri nyt. Siispä, ladies and gentlemen, valmistautukaa ihkutuskuvapläjäykseen! ^_^

Ja koska tv-sarjoista löytyy aina yhtymäkohtia omaan elämään, niin...

...tunnen syvää sielunsisaruutte Paris Gelleriin...

...kun taas isoäitini on kuin ilmetty Emily Gilmore.

Eipä mulla muuta. Kivaa alkavaa vuotta, neiti Nolife kuittaa! 

(Niin ja siis kuvat jälleen kerran courtesy of Google ja Weheartit.)