Vie d'étudiante

Mun pitäisi olla jo nukkumassa, mutta koen jostain syystä suurta tarvetta avautua tänne opinnoistani. Pitäisiköhän mitata kuume?

Kun kyseessä on ranskalainen yliopisto, lienee luontevinta aloittaa byrokratiasta. Täällä oppilaitokseen on kirjoittauduttava kahteen kertaan: hallinnollisesti ja pedagogisesti. Käytännössä opiskelijan on siis napattava ensin  opiskelijakortti sekä eräänlainen paperipumaska yhdestä toimistosta ja suunnattava kohti toisia ilmoittamaan kurssivalinnoista. Opintosuunnitelma on toki toimitettava erikseen jokaiselle laitokselle, jonka järjestämille luennoille aikoo osallistua. Jokaiselle kurssille on myös täytettävä erikseen lappunen, jossa kysytään kaikkea nimestä siviilisäätyyn, urasuunnitelmiin ja graduaiheeseen. Kaiken kruunaa se, että Sorbonnen "pääkkäri" on tolkuttoman sekava rakennus, jonka tarkoitus tuntuu olevan lähinnä ihmisten eksyttäminen. Esimerkiksi filosofian laitoksen löytäminen vaati ainakin multa jännittävää puolen tunnin suunnistusleikkiä. Lisäksi yliopiston vessat ovat ällöttävimpiä ja epähygieenisimpiä paikkoja, joihin olen koskaan joutunut astumaan - säästän teidät yksityiskohdilta. (Note to self: muista kiittää korkeampia voimia suomalaisista saniteettitiloista palatessasi!)

Itse luennot sen sijaan ovat olleet antoisia. En tosin vaihtarina kauheasti arvosta ranskalaisten luennoitsijoiden konekiväärimäistä puhetapaa, mutta ainakin kuullunymmärtämisen pitäisi kohentua ihan kiitettävästi. Erityinen suosikkini on sympaattinen setä, joka pauhaa Ranskan poliittisesta historiasta joka torstaiaamu yhtä innokkaasti. En ymmärrä, miten joku ihminen voi ilmestyä kello kahdeksan reikä reikä papattamaan virkeästi ja terävästi jostakin Vichyn hallituksen kaltaisesta moitteeton puku päällä! Torstaipäivän toinen piristys on metodologiaseminaari, joka pidetään läheisessä leffateatterissa syystä X. Ongelmallista tosin on, että niihin ihaniin pehmustettuihin penkkeihin meinaa nukahtaa joka ikinen kerta.

Myös vähemmän inspiroivia opetusmetodeja on sattunut vastaan. Valitsin innosta puhkuen lähdekritiikkiä ja epistemologiaa käsittelevän kurssin, joka osoittautui asiasisällöltään laimeaksi. Luennoitsijakan ei pahemmin innosta: tiedän olevani itsekin tosikko, mutta kyseinen nainen vie takakireyden ihan uusiin ulottuvuuksiin. "LUKEKAALUKEKAALUKEKAALUKEKAA!!!1" oli hänen toissaviikkoisen opetuksensa mieleenpainuvin anti. Ranskalaista aatelistoa kartoittavan kurssin vetäjä taas on toisella tapaa pelottava: feminiinihtävän ulkokuoren alta pilkistää piinkova professori, joka puhisee halveksuntaansa siitä, että valtio rajoittaa opettajien arvovaltaa.

Stressitasokin alkaa pikku hiljaa nousta, sillä ennen  joulua tiedossa on kahden 10-15-sivuisen kirjaesseen deadlinet. En oikein tiedä, kykenenkö jauhamaan vieraalla kielellä niin paljon juttua siihen mennessä. Esitelmiä on onneksi tiedossa vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Loppuun pari kuvaa siitä, mikä täällä opiskelussa on ehdottomasti kivointa - koulukirjojen lukemisesta Luxembourgin puistossa nimittäin.

Mitä tein viime sunnuntaina (osa 2)

Koska heräsin luennolle, jota ei ranskalaisen tyylin mukaan pidettykään, minulla on sopivasti aikaa turista viime viikonlopun seikkailuista. Pariisilaista byrokratiaa ja elämänrytmiä varten pitänee varata kokonainen entry, huoh....

Lauantaina postilaatikkooni oli kolahtanut opiskelijoille tarkoitettu Imagine R -metrokortti vaivaisen puolentoista viikon odotuksen jälkeen (hurraa!). Löysin sen epämääräisestä kirjepinosta vasta seuraavana päivänä ja päätin koeajaa läpyskän toimivuuden saman tien. Muistin lukeneeni jostakin Pariisi-kirjasta - ehkäpä Stephen Clarkelta? - että kuutoslinjan metrolta avautuu upea näkymä kohti Eiffel-tornia, mikäli malttaa ajaa Bir-Hakeimin aseman ohi joen vastakkaiselle rannalle.

Uskokaa tai älkää, kuvassa on metro. :D

Maisema ei tosiaankaan pettänyt odotuksia, vaikka siitä ei valitettavasti saanut kovin selkeää valokuvaa todisteeksi. Itse asiassa kuutonen huristaa melko pitkät pätkät maanpinnan yläpuolella jo siltaa ennen, ja valaistuja katuja on iltahämärässä hauska tarkkailla. Kyydin jälkeen innostunut matkustaja voi ihailla näkymää metrosillan alemmalta tasanteelta, joka ainakin näin lokakuisena pyhäpäivänä oli lähes autio. Tornia lähestyttäessä väkijoukko toki tulee vastaan, mutta siinäkin on oma hetkellinen viehätyksensä.

Retki osoittautui muullakin tapaa hyödylliseksi: harhaillessani kotoa Montparnassen suuntaan kohti metropysäkkiä löysin sattumalta pari sunnuntaiaukioloa harjoittavaa ruokakauppaa. Täällä sellaisten metsästäminen saattaa olla ongelmallista ainakin keskikaupungilla, ja useimmat leipomotkin ovat koko sunnuntain kiinni. Enää ei tarvitse kärvistellä, jos loppuviikon kauppareissulta unohtuu jotakin olennaista.

Nyt palaan hetkeksi koomaamaan ja odottamaan puhelinasentajaa (kyllä, nettiliittymää varten on asennettava lankapuhelin), à bientôt!

Mitä tein viime sunnuntaina (osa 1)

Moi. Mulla on vihdoinkin netti kotona, hurraa! Oikeastaan saan sen virallisesti vasta perjantaina, mutta pystyn surffaamaan operaattorini ilmaisessa WiFissä myös kämpillä. Hurskas aikomukseni olikin päivittää jo viime viikolla, mutta puoliskoni saapuminen Pariisiin torpedoi ajatuksen. Lisäksi en oikein tiedä, mistä aloittaa, koska ensimmäisen kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua hurjan paljon. Ehkä kerron aluksi eilisestä, koska sää oli valokuvaukseen sopiva ja ehdin tehdä vaikka mitä mukavaa.

Saatoin puoliskoni lentokenttäjunaan kello 7 aamulla.

Sunnuntaipäivät ovat täällä yleisesti ottaen Hiljaisia isolla H-kirjaimella. Kuvittelin aina, että Helsinki on täysin halvaantunut kaupunki pyhäpäivisin, mutta Ranskassa ero arkeen on vielä suurempi. Kahvilat, raflat ja museot ovat kyllä auki, mutta ihmiset kaikkoavat heti, kun astuu pääkaduilta syrjään - jopa täällä turistialueilla. Omat Pariisi-sunnuntaini ovatkin kuluneet asiaankuuluvasti krapul... siis lepäilyn merkeissä pääosin. Jos kuitenkin aurinkoa ja energiaa riittää, mitä puuhailla?

Säpinää ja vilinää haikailevalle henkilölle oivallinen valinta ovat katukirpparit, ns. vide-grenierit, joita järjestetään säännöllisesti eri kaupunginosissa. Olen itse onnistunut törmäämään niihin sattumalta parinakin sunnuntaina ja viimeksi eilen, jolloin kyseistä tapahtumaa vietettiin lähellä kotikulmiani. Asukkaat olivat täyttäneet rue Mouffetardin vilkkaan ravintolakadun myyntipöydillään aamukymmenestä iltakuuteen ja kaupittelivat sekatavaraa vaatteista kirjoihin ja astioihin. Erityisen paljon tarjolla oli lasten leluja ja vaatetusta sekä kaikenkokoisia ja -mallisia kenkiä. Hinnat vaikuttivat mututuntumalla hiukan Suomen kirppareita korkeammilta, mutta toisaalta suurin osa kamasta oli oikein hyväkuntoisen ja siistin oloista. Jos tavarapaljouteen jaksaa sukeltaa, voi varmasti tehdä mainioita löytöjä, mutta pelkkä tunnelmointikävelykin on nautittavaa.

Ymmärtääkseni sunnuntaisin voi suunnata nelosmetrolla myös kaupungin pohjoislaidan valtavalle markkina-alueelle Porte de Clignancourtin hoodeille. Itse olen tutustunut siihen kahtena helteisenä lauantai-iltapäivänä ja nähnyt ehkä kymmenen prosenttia puodeista. Yhtä kaikki paikka on jännittävä: krääsää, gangstavaatteita, vanhoja kirjoja sekä antiikkihuonekaluja. Eräskin kauppias oli erikoistunut kierreportaisiin, toinen taas rajatieto-henkisiin esineisiin. Lähes jokaisesta kalusteliikkeestä löytyy maskottikoira, ja omistajat istuskelevat kadun laitamilla pelaamassa lautapelejä, lukemassa sanomalehtiä tai naukkailemassa expressoa.

Aivan ehdoton suosikkiajanvietteeni sunnuntaisin on kuitenkin pelkkä päämäärätön kävely - mieluiten mukavassa seurassa, jonka kanssa voi pistäytyä välillä terassikahville. Kiireinen ihmismassa ei vyöry päälle, näyteikkunaostoksia voi tehdä kaikessa rauhassa ja kellonajat voi jättää huomiotta. Puistotkin tuntuvat avarammilta kuin arkisin ja niistä on helpompaa valloittaa aurinkoinen nurkka.

(Luvassa osa 2: mitä tehdä Pariisissa sunnuntai-iltaisin. Stay tuned!)