keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Mitä tein viime sunnuntaina (osa 2)

Koska heräsin luennolle, jota ei ranskalaisen tyylin mukaan pidettykään, minulla on sopivasti aikaa turista viime viikonlopun seikkailuista. Pariisilaista byrokratiaa ja elämänrytmiä varten pitänee varata kokonainen entry, huoh....



Lauantaina postilaatikkooni oli kolahtanut opiskelijoille tarkoitettu Imagine R -metrokortti vaivaisen puolentoista viikon odotuksen jälkeen (hurraa!). Löysin sen epämääräisestä kirjepinosta vasta seuraavana päivänä ja päätin koeajaa läpyskän toimivuuden saman tien. Muistin lukeneeni jostakin Pariisi-kirjasta - ehkäpä Stephen Clarkelta? - että kuutoslinjan metrolta avautuu upea näkymä kohti Eiffel-tornia, mikäli malttaa ajaa Bir-Hakeimin aseman ohi joen vastakkaiselle rannalle.


Uskokaa tai älkää, kuvassa on metro. :D
Maisema ei tosiaankaan pettänyt odotuksia, vaikka siitä ei valitettavasti saanut kovin selkeää valokuvaa todisteeksi. Itse asiassa kuutonen huristaa melko pitkät pätkät maanpinnan yläpuolella jo siltaa ennen, ja valaistuja katuja on iltahämärässä hauska tarkkailla. Kyydin jälkeen innostunut matkustaja voi ihailla näkymää metrosillan alemmalta tasanteelta, joka ainakin näin lokakuisena pyhäpäivänä oli lähes autio. Tornia lähestyttäessä väkijoukko toki tulee vastaan, mutta siinäkin on oma hetkellinen viehätyksensä.



Retki osoittautui muullakin tapaa hyödylliseksi: harhaillessani kotoa Montparnassen suuntaan kohti metropysäkkiä löysin sattumalta pari sunnuntaiaukioloa harjoittavaa ruokakauppaa. Täällä sellaisten metsästäminen saattaa olla ongelmallista ainakin keskikaupungilla, ja useimmat leipomotkin ovat koko sunnuntain kiinni. Enää ei tarvitse kärvistellä, jos loppuviikon kauppareissulta unohtuu jotakin olennaista.

Nyt palaan hetkeksi koomaamaan ja odottamaan puhelinasentajaa (kyllä, nettiliittymää varten on asennettava lankapuhelin), à bientôt!

2 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia! Varsinkin toi karuselli/Eiffeltorni. Olen kyllä aika kade. Elämä siellä vaikutta aika ihanan kliseisen romanttiselta... ;) xx

    VastaaPoista
  2. Kiitos! ^_^ Täällä on kyllä kieltämättä aika ihanaa, joskin byrokratia aina välillä himmentää onnea... :D

    VastaaPoista