tiistai 3. tammikuuta 2012

Fangirl

Joulu tuli ja meni. Oli mukava käydä Suomessa, tavata perhettä ja ystäviä, mutta asiaa hieman haittasi tammikuun alun deadlineputki. Olo alkaa olla hiukan kuin zombilla: olen istunut lähestulkoon kaikki päivät sisällä duunaamassa esseitä ja lukemassa tentteihin, minkä jälkeen olen raahautunut ulos kävelylle ja palannut illaksi tuijottamaan sarjoja netistä ja kuuntelemaan Tori Amosta. Sosiaalinen elämä = tasan nolla (lukuun ottamatta uudenvuodenaattoa, jolloin olin pitkästä aikaa pippaloissa ja palasin sen kunniaksi kotiin kello 7 aamulla). Onneksi asiaan tulee pian muutos, kun perjantaina alkaa lähes kuukauden oikea loma!

Sitä odotellessa ajattelin hehkuttaa viime aikojen ylivoimaisesti parasta tv-löytöä. Gilmore Girls on ihan parhautta! Muistan nähneeni joitain jaksoja ko. sarjasta vuonna nakki ja kukka, mutta löysin sen kunnolla vasta nyt ja tunnustan olevani addikti. Rory sydän Jess 4eva ja sitä rataa, taannun 13-vuotiaan tasolle näiden juttujen kanssa, mutta mikään ei voisi olla rentouttavampaa juuri nyt. Siispä, ladies and gentlemen, valmistautukaa ihkutuskuvapläjäykseen! ^_^








Ja koska tv-sarjoista löytyy aina yhtymäkohtia omaan elämään, niin...

...tunnen syvää sielunsisaruutte Paris Gelleriin...
...kun taas isoäitini on kuin ilmetty Emily Gilmore.
Eipä mulla muuta. Kivaa alkavaa vuotta, neiti Nolife kuittaa! 

(Niin ja siis kuvat jälleen kerran courtesy of Google ja Weheartit.)

2 kommenttia:

  1. Hihii Gilmore Girls on niin paras sarja! Tuli taas joululomalla katsottua muutama jakso..
    Mutta Paris? Olen aina sanonut äidille että Rory on ihan kuin Nuppu! sekä fiksu että sosiaalinen!

    VastaaPoista
  2. Voih, kiitos kohteliaisuudesta! Jaan kyllä Parisin kanssa taipumukset kontrollifriikkeyteen ja pätemiseen, mutta toisaalta noihin kaikkiin hahmoihin on jotenkin helppo samastua. Mahtava sarja kyllä, nimim. keskimäärin kolme jaksoa päivässä tällä hetkellä... :D Hauska yhteensattuma muuten, ajattelin just tässä joku päivä että mun mielestä Rory muistuttaa ihan sua monella tavalla: älykäs ja suurisydäminen! ^_^

    VastaaPoista