keskiviikko 18. toukokuuta 2011

PARIS

Nyt se on virallista: lähden syksyllä opiskelemaan kaupunkiin, jota rakastan! ^_^

Le Marais on viehko kaupunginosa...

...ja Place des Vosges aivan uskomaton.

Pariisi on minulle aivan erityinen paikka - niin kliseinen maine kuin sillä onkin. Olen käynyt siellä viisi kertaa ja tykästynyt jokaisella matkalla syvemmin. Vanhat rakennukset, museot, leipomot ja metrotunnelien tuoksu herättävät tunteen turvallisuudesta. Turisteja toki riittää, mutta en koskaan ole osannut ajatella Pariisia samankaltaisena ulkoilmamuseona kuin esimerkiksi Roomaa. Kaupungin arkielämä tulee vastaan, jahka malttaa astua syrjään bulevardeilta tai latinalaiskortteleista.

Myönnän, että mielikuvani ko. kaupungista on reippaasti romantisoitu. Realiteetit iskevät varmasti päin kasvoja viimeistään asuntoa metsästäessä. Käytännön asioissa pärjääminen hirvittää muutoinkin jo etukäteen. Juuri nyt olen kuitenkin liian innoissani murehtiakseni turhia! Pääsen vuodeksi ravaamaan ilmaiseksi taidenäyttelyissä, viittaamaan tutkintorakenteille kintaalla Erasmus-vapauden nimissä sekä kaikella todennäköisyydellä soittamaan hieman pianoakin.

Kaiken kruunaa se, että lähden puolen tunnin päästä lentokentälle ja viikon lomalle kohti Nizzaa! (:

2 kommenttia: