torstai 3. marraskuuta 2011

FOOD

Mistäpä muustakaan sitä Pariisista kirjoittaisi kuin ruoasta? Parin kuukauden oleskelun jälkeen paikalliseen safkaan on ehtinyt tottua sekä marketti- että ravintolatasolla. Halpaa ja hyvää syötävää löytää molemmista, kun malttaa etsiä.

Varsinkin rehuista olen ehtinyt villiintyä täällä täysin. Rakastamani munakoisot sekä kesäkurpitsat lähtevät kaupasta noin kilohinnalla kaksi euroa, ja pienen jalkapallon kokoisen salaatinkerän saa eurolla. Kirsikkatomaatit maistuvat täällä juuri sopivan makeilta, kun taas pääasiallaisena proteiininlähteenäni toimivat säilykepavut ja -kikherneet ovat suorastaan naurettavan edullisia. Uuden tuttavuuden olen saanut fenkolista, jota opiskelijakin voi Ranskassa budjetin kaatumatta ostaa. Seuraavaksi ajattelin kokeilla endiiviä! Ainoastaan sipuli on kummallisen hintavaa. O.o

Viimeperjantainen palkinto
ahkerasta lukemisesta: chèvre-pestosalaatti
ja minipullo kuohuvaa.
Toinen ihastukseni on ehdottomasti taboulé. Kuskussalaattia saa täällä valmisruokahyllystä monenlaisena versiona ja kiireiset ihmiset popsivat sitä sangen usein lounaakseen. Kaltaisilleni tumpeloille sopii mainiosti myös suuremman annoskoon tee-se-itse-versio, jossa tarvitsee vain sekoittaa esikypsennetty kuskus tomaatti-minttukastikkeeseen. Omnomnom.

Valmisruoat ovat Pariisissa muutenkin kummallisen maukkaita. Monoprix'n kahden euron kanapasta maistuu ihan oikeasti sekä kanalta että pastalta: Saarioisten savikiekkoihin tottunut suomalaiskuluttaja suorastaan hämmentyy. Tosin varjopuoli asiassa on se, että pakasteisiin tulee turvauduttua vähän liian usein itsetehtyjen terveellisempien mättöjen sijasta. Uunia en onneksi omista, koska muutoin tekisin varmasti pakastepizzaa joka ikinen päivä.

Maitopohjaisten jälkiruokien sekä etenkin vanukkaiden ystävänä olen syvästi kiitollinen markettien kylmähyllyistä, jotka pursuavat tiramisuja, suklaamoussea ja crème brûlétä kohtuuhintaan. Esimerkiksi tiistaina alennuksesta ostamani île flottante osoittautui taivaalliseksi: valkuaisvaahtoa, jonkin sortin vaniljakastiketta sekä paahdettua karamellisoosia. Juustoaddiktina arvostan luonnollisesti homejuusto- ja mozzarellavalikoimia: juustosalaatin vääntäminen on täällä yllättävän edullista. Ilmojen kylmentyessä myös lämmin luomukaakao on pop.

Leivät ja viinit ovat toki asia aivan erikseen. Mikään ei voita boulangeriesta haettua pehmeän rapeaa patonkia tai voita tihkuvaa tuoretta croissanttia. Lienee turhaa todeta, että leivokset (etenkin omenapiirakat) ja keksit ovat aivan jumalaisia. Valitettavasti kaikkeen kyllästyy jossain vaiheessa, ja olenkin viime aikoina kokeillut vähän kuitupitoisempia vaihtoehtoja, koska vatsani tunui sellaisia kaipaavan. Salaatin kaveriksi käy oivallisesti vaikkapa täyteläinen pellavansiemenleipä! Viinejä taas löytyy rähjäisestäkin sekatavarakaupasta suunnilleen euron litkusta Domppaan: esimerkiksi varsin laadukas elsassilainen valkkari lähtee mukaan noin viidellä eurolla. Valitettavasti shampanja ei ole juurikaan sen edullisempaa kuin Suomessa, mutta halpismerkkejä on tarjolla enemmän. Uudenvuodenjuhlia odotellessa! 8)

Vaikka viiniä tulee viikonloppuisin lipitettyä, olen onnistunut irroittautumaan eräästä paheestani. Kofeiini ei enää kuulu ruokavaliooni, mistä olen enemmän kuin iloinen! Rakastan kahvin makua ja tuoksua yli kaiken, mutta valitettavasti jonkinlainen yliherkkyys ko. aineelle on viime vuosina puskenut esille. Ranskassa jokainen kahvila tarjoilee onneksi kofeiinitonta expressoa, jota ainakaan minä en mututuntumalla erota tavallisesta. Aamuisin olen taas alkanut juoda minttuteetä, joka on vatsallekin lempeämpi vaihtoehto. Pystyn vihdoin nukkumaan sikeästi ja nauttimaan silti café crèmestä silloin kuin mieli tekee.

Ehkä jätän rafloista ja pikaruokapaikoista kirjoittelun seuraavaan kertaan. Tässä kuitenkin hyväksi havaittu ja simppeli wokkiresepti.

Tarvitaan:

1 pieni munakoiso
1 pieni kesäkurpitsa
2 kynttä valkosipulia
1 suuri sipuli (myös punasipuli tai salottisipuli käy)
½ fenkoli
1 paprika
1 porkkana
400 g kikherneitä
400 g punaisia linssejä tai kidneypapuja
(Lisäksi soijakastiketta, öljyä ja riisiä/kuskusia/whatever)

Tuorekasvikset pilkotaan - paitsi porkkana, joka kannattaa suikaloida kuorimaveitsellä tai juustohöylällä - ja paistetaan kuumalla pannulla auringonkukka- tai oliiviöljyssä. Säilykkeet heitetään sekaan ja annetaan hautua hetki. Maun mukaan voi lisätä soijakastiketta. Kaveriksi sopii riisi, pasta tai kuskus: itse suosin edellämainittua tabouléta. Myös tsatsikia kannattaa kokeilla joukkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti