Viime viikolla tuli vihdoin tsekattua Musée de l'Orangerien Debussy-näyttely, joka vastasi odotuksia kaikin puolin. Suurin ihastus löytyi silti peruskokoelmien puolelta: en tajua, miten olen tähän mennessä onnistunut ohittamaan Chaïm Soutinen maalaukset. Niissä on jotain samaa groteskia lohdullisuutta kuin Picabiassa, El Grecossa tai Goyassa, terveisin nimim. tykkään ahdistavista kuvista.
Pianoa alkaa olla kova ikävä - varsinkin Salle Pleyelissä kuullun superhienon konsertin jälkeen (Sunwook Kim, Beethoven, Schubert ja Brahms). Täytynee etsiä joku harjoituskoppero kesäksi, jotta pääsee taas terapiaräpeltämään kunnolla.
No niin, maa kutsuu hakemaan pyykkejä pesulasta ja pesemään vessaa. Adios!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti